Argentiina puhutteli Suomen suurlähettilästä Botnia-kiistasta

Argentiinalaisten lehtitietojen mukaan suurlähettiläälle valitettiin Suomen hallituksen osoittamaa "yhteistyön puutetta".

Suomen ja Argentiinan ulkoministeriöillä on edelleen hyvin erilaiset näkemykset siitä, kenen ratkaistavaksi sellutehdaskiista oikein kuuluu.

Suomen Buenos Airesin -suurlähettiläs Ritva Jolkkonen kutsuttiin eilen Argentiinan ulkoministeriöön keskustelemaan Metsä-Botnian kiistasta. Argentiinalaisten lehtitietojen mukaan hänelle valitettiin Suomen hallituksen osoittamaa "yhteistyön puutetta".

Suomen ulkoministeriössä Aasiasta ja Amerikasta vastaava osastopäällikkö Elina Kalkku vahvistaa, että suurlähettiläs kävi keskusteluja Argentiinan ulkoministeriössä. Kalkun mukaan Suomen ulkoministeriö voi tehdä asiassa aika vähän, sillä Suomen valtio ei ole kiistassa osapuolena. Kyse on yksityisen yrityksen investoinnista.

Argentiina pettynyt Lehtomäen vierailun peruuntumiseen

Argentiinan hallituksen valitukset esitti apulaisulkoministeri Roberto Garcia. Garcia toisti suurlähettiläälle hallituksen näkemyksen, jonka mukaan Suomen hallituksella on keskeinen rooli Fray Bentosiin rakennettavan Botnian sellutehtaan töiden keskeyttämiseksi, kertoi La Nacion -lehti.

Suurlähettiläs Jolkkoselle kerrottiin Argentiinan hallituksen olevan pettynyt ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäen vierailun peruuntumisesta, sillä kiistasta olisi voitu keskustella vierailun aikana.

- Me emme ole halunneet tätä nähdä Suomen ja Argentiinan välisenä jupakkana. Tietysti jos Argentiina haluaa, että se on heidän näkökulmastaan Suomen ja Argentiinan välinen ongelma, niin sille emme oikein mitään voi, Kalkku toteaa.

Taustalla voi olla myös kulttuurieroja.

- Nämä heidän kommenttinsa viittaavat siihen, että heillä on se käsitys, että valtio voi vaikuttaa yksityisten yritysten päätöksiin. Suomessa yrityksen omistajat tekevät päätökset, Kalkku pohtii.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat