Arctic Sean kapteenia uhattiin aseella

Arctic Sea -rahtialuksen kaappaajat uhkasivat aseella kapteenia tekstiviestin takia.

Tapahtuma sai alkunsa, kun yksi miehistön jäsen onnistui lähettämään puhelimella tekstiviestin, jossa kertoi laivan olevan kaapattu. Aseella uhattu kapteenia joutui sanomaan tekstiviestin olleen vitsi, kun kaappausviestin saanut henkilö soitti lisätietoja asiasta.

Asiasta kertoi Venäjän televisiolle yksi Arctic Sean miehistön jäsen Kap Verdessä ennen kuin merimiehet lennätettiin Moskovaan. Kyseessä oli ensimmäinen ja ainoa kommentti aluksen miehistöltä kaappausta koskien.

Mies ei kertonut, kenelle tekstiviesti lähetettiin. Joidenkin arveluiden mukaan viestin vastaanottaja oli rahtialuksen omistaja tai jopa merivoimien edustaja.

Venäjän syyttäjäviranomaisten mukaan kaappaajat käyttivät poliisitunnuksia tunkeutuessaan laivaan.

- Miehistö on kertonut kuulusteluissa, että he olivat Ruotsin aluevesillä kun pika-alus lähestyi heitä, kertoi syyttäjän edustaja Vladimir Markin. Pika-aluksessa oli kahdeksan mustiin vaatteisiin pukeutunutta ihmistä, joiden paitojen takana oli teksti ”POLICIA”. Kaappaajat astuivat laivaan ja käskivät aseilla uhaten miehistöä tottelemaan heitä.

11 miehistön jäsentä ja kaappaajat saapuivat tänään Moskovaan. Uutistoimisto Interfaxin mukaan miehistö ja kaappaajat lennätettiin samalla Venäjän armeijan lentokoneella.

Miehistön jäsenet vietiin välittömästi kuulusteluihin. Venäjän viranomaiset yrittävät nyt selvittää kaappauksen kulkua ja siihen osallistuneita henkilöitä.

Sekä kaappauksesta epäiltyjä että miehistöä kuulusteltiin myös eilen Kap Verdellä. Viidestätoista miehistön jäsenestä Moskovaan saapui yksitoista. Uutistoimisto Ria Novostin mukaan neljä miehistön jäsentä jäi rahtialukselle varmistamaan sen turvallisuuden ennen vaihtomiehistön tuloa.

(MTV3 - AFP)

Katso Mirja Sipisen raportti Moskovasta (Seitsemän uutiset 20.8.2009)

KAAPPAUKSESTA EPÄILLYT JA MIEHISTÖ SAAPUIVAT MOSKOVAAN

Lue myös:

    Uusimmat