Arctic Sea lähti Maltalta - uudesta katoamisesta huhutaan

Arctic Sea -rahtilaiva on lähtenyt Maltan Vallettan satamasta kohti Algeriaa, kertoo Times of Malta. Laiva on matkalla alkuperäiseen määränpäähänsä Bejaian satamaan.

Meriliikennettä seuraava yleisökirjoittaja kuitenkin huomautti lehdelle, että alus hävisi merelle päästyään alkuillasta meriliikenteen seurantajärjestelmästä jälleen.

Arctic Sea saapui Maltalle 29. lokakuuta muun muassa ohjaus- ja viestintälaitteidensa korjauksiin. Alukselle nousi tuolloin suomalaisvarustamon Solchart Managementin miehistö, kun aluksen saarelle saattanut Venäjän laivasto luovutti sen. Luovutuksen vahvisti MTV3:lle yhtiön toimitusjohtaja Viktor Matvejev.

Arctic Sea tiettävästi kaapattiin Itämerellä heinäkuussa epäselvissä olosuhteissa, ja se ei pitkään aikaan lähettänyt kauppalaivoissa olevien reittilähettimien signaaleja. Huolimatta viestihiljaisuudesta Venäjän laivasto jäljitti aluksen viikkojen jahdin jälkeen Afrikan länsirannikon edustalle Kap Verdelle.

Sieltä Arctic Sea saatettiin Kanarian saarten vesille, ja sen odotettiin tulevan Las Palmasin satamaan. Alus ei kuitenkaan saapunut sinne, vaan se saatettiin tai hinattiin Maltalle.

Arctic Sea joutui kaappauksen olosuhteiden vuoksi huhumyllyyn, ja sen arveltiin jopa kuljettavan salalastinaan radioaktiivisia aineita tai aseita mahdollisesti Iraniin. Epäselvyyksien kestäessä Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kiisti jyrkästi, että laivalla olisi ollut muuta kuin puulastia.

Lue myös:

    Uusimmat