Mainos

Arctic Sea -epäillyt syyttävät pidättäjiä kidutuksesta

Arctic Sea -rahtilaivan kaappauksesta epäillyt syyttävät pidättäjiään kidutuksesta. Yksi syytetyistä kuvaili Moskovan Basmannin oikeusistuimessa, että partioalus Ladnyin miehistö yritti väkivalloin pakottaa epäiltyjä kaappareita antamaan ”välttämätöntä todistusaineistoa” kaappauksesta.

Asiasta kertovat venäläinen uutistoimisto Rosbalt sekä sanomalehti Gazeta.ru.

Epäiltyjen mukaan kahden päivän ajan heitä hakattiin, pidettiin janossa ja jopa roikutettiin jaloistaan. Miehistö esitti heille myös "leikkiteloituksia". Tarkemmin laivan tapahtumia ei kuitenkaan eritelty.

Epäillyt ja heidän asianajajansa ovat ennenkin syyttäneet Ladnyin miehistöä laittomuuksista pidätyksen aikana

Kaappariepäiltyjen pidätystä jatkettiin helmikuulle

Moskovan Basmannin oikeusistuin on päättänyt jatkaa epäiltyjen kaappareiden pidätystä ensi vuoden helmikuun puoleenväliin asti.

Sekä epäillyt että miehistö ovat vahvistaneet oikeudelle kuvauksensa, jotka poikkeavat jyrkästi toisistaan.

Syytetyt väittävät edelleen olevansa ympäristönsuojelijoita. Heidän mukaansa heidän matkansa alkuperäinen tarkoitus oli seurata eri laivojen jättämiä öljy- ja jätevanoja. Polttoaine kuitenkin loppui keskellä myrskyä, ja Arctic Sea suostui ottamaan heidät kyytiin.

Myös Arctic Sean miehistö on vahvistanut oman, hyvin erilaisen versionsa oikeudelle.

Heidän mukaansa laivalle nousi naamioituneita, kiväärejä ja konekiväärejä kantavia miehiä. He pahoinpitelivät miehistöä niin, että yhdeltä merimieheltä murtuivat hampaat. Ennen kuin partioalus Ladnyi tuli näköetäisyydelle, epäillyt ehtivät kuitenkin heittää aseet ja naamarit yli laidan.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.