Mainos

Arava-asuntojen vuokriin tulee rajuja korotuksia

Arava-asuntojen vuokriin on tulossa ensi vuoden alussa rajuja korotuksia pääkaupunkiseudulla.

Esimerkiksi Helsingin Asuntohankinnan virastoarava-asunnoissa vuokrat nousevat yli 15 prosenttia. Asunnoissa asuu muun muassa ihmisiä, jotka ovat saaneet kotinsa lastensuojelun jälkihuollon tai sosiaaliviraston asunnottomien yksikön kautta.

Toimitusjohtaja Leena Raineranta selittää korotuksia sillä, että Asuntohankinnan vuokrat ovat jääneet pahasti jälkeen todellisista kustannuksista. Vastikkeet ovat nousseet yli 50 prosenttia viidessä vuodessa, kun vuokria on nostettu samassa ajassa runsaat 10 prosenttia. Yhtiöllä on myös asuntojen hankintaan otettuja lainoja, joiden vaikutus vuokriin on samaa luokkaa kuin vastikkeilla.

Espoon Asunnoista puolestaan kerrotaan, että kaupungin asuntojen vuokrat nousevat ensi vuonna keskimäärin runsaat kolme prosenttia. STT:n tietojen mukaan suurimmat korotukset ovat kuitenkin yli 10 prosentin luokkaa.

Yleishyödyllisen Y-säätiön asumispalvelupäällikkö Maria Degerman arvioi, että ensi vuonna pääkaupunkiseudulla vuokrat nousevat aravakohteissa enintään 5-6 prosenttia. Asuntosijoitusyhtiö Sato odottaa vuokrien nousevan pääkaupunkiseudun kohteissaan 4-6 prosenttia.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.