Aranda ja Muikku lähtevät seurantamatkoille

Tutkimusalukset lähtevät selvittämään Itämeren tilaa.

Merentutkimuslaitoksen tutkimusalus Arandalla tutkitaan Suomenlahden tilaa ja sinilevätilanteen kehitystä. Ympäristöhallinnon tutkimusalus Muikku tutkii rannikkovesiemme tilaa Suomenlahdella ja Saaristomerellä.

Arandan tutkimusmatkalla (6.-10.8.) tehdään monitieteellistä merentutkimusta, jolla selvitetään Suomenlahden kemiallista ja biologista tilaa, erityisesti happi- ja ravinnetilannetta, levälajistoa sekä sinileväkukintojen voimakkuutta. Lisäksi matkalla kerätään Geologian tutkimuskeskuksen kanssa yhteistyössä muun muassa merenpohjan rakennetietoa. Havaintoalueita on kaikkiaan 15. Matka on osa Itämeren suojelusopimuksen (HELCOM) meriympäristön tilan seurantaa (COMBINE 3).

Tutkimusalus Muikun (30.7.-9.8.) ohjelmaan kuuluu merialueen levätilanteen, ravinnemäärien, rannikon syvänteiden happiolojen sekä meren pohjan ja pohjaeläinyhteisöjen tilan tutkiminen. Matkan aikana kerätään myös tietoa rannikkovesien optisista ominaisuuksista vedenlaadun satelliittikuvaukseen perustuvaa seurantaa varten. Laivalla työskentelee kymmenen tutkijaa, jotka selvittävät meren tilaa kaikkiaan noin 60 havaintopaikalla. Matkan toteuttavat yhteistyössä Suomen ympäristökeskus ja Kaakkois-Suomen ja Uudenmaan alueelliset ympäristökeskukset.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat