Arafatin karkottamisuhka kiihdyttää palestiinalaisia

Tuhannet palestiinalaiset ovat osoittaneet mieltään tukeakseen presidentti Jasser Arafatia, jota uhkaa karkottaminen. Myös pääministeriehdokas Ahmed Korei vastustaa jyrkästi karkotusta.

Israelin periaatepäätös palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin karkottamisesta on nostanut vastalauseiden myrskyn palestiinalaisten keskuudessa.

Palestiinalaisten pääministiksi lupautunut Ahmed Korei on uhannut lopettaa uuden hallituksen muodostamisen mikäli Israel toteuttaa uhkauksensa eikä vähennä voimankäyttöä. Korei arvioi lausunnossaan, ettei palestiinalaisten hallitusneuvotteluilla ole merkitystä, jos Israelin hallitus pitää kiinni "väkivallan ja voimankäytön periaatteesta".

Arafat itse on jyrkästi kieltäytynyt jättämästä Ramallahin kaupungissa sijaitsevaa päämajaansa.

Tuhannet palestiinalaiset osallistuivat lisäksi eilen illalla laajoihin mielenosoituksiin Länsirannalla ja Gazan kaistaleella tukeakseen Arafatia.

Arviolta tuhat ihmistä kokoontui Arafatin päämaja-alueelle Ramallahiin. Väkijoukot huusivat häntä tukevia iskulauseita ja varoittivat väkivaltaisuuksien paisumisesta, jos Israelin joukot vahingoittavat presidenttiä.

Kansainvälinen yhteisö varoittaa


Venäjä varoittaa karkottamasta palestiinalalisten presidenttiä Jasser Arafatia. Venäjän mukaan Arafatin karkottaminen palestiinalaisalueilta olisi vakava virhe. Venäjän ulkoministeriön lausunnon mukaan karkottaminen poistaisi mahdollisuudet ratkaista Israelin ja palestiinalaisten kriisi rauhanomaisesti ja johtaisi pahimmillaan hallitsemattomaan ketjureaktioon.

Israelin hallituksen turvallisuudesta vastaava ydinryhmä hyväksyi eilen periaatteessa hankkeen Arafatin karkottamiseksi. Maan armeijaa pyydettiin valmistelemaan karkotusta, jota ei kuitenkaan aiota toteuttaa pikaisesti.

Venäjän lisäksi esimerkiksi Kiina ja Ranska ovat ottaneet kantaa karkotusta vastaan. YK:n pääsihteeri Kofi Annan varoittaa Israelia karkottamasta Arafatia.

Al Aksan marttyyrien brikaati on ilmoittanut "iskevänsä kaikkialle", jos Israel toteuttaa Arafatin karkotuspäätöksensä.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

(Seitsemän uutiset 12.09.2003)

Lue myös:

    Uusimmat