Arafat syytti Barakia rauhanhankkeen viivyttämisestä

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat sanoo, että Israelin hallitus yrittää vältellä Wyejoen sopimuksen toteuttamista ja siten joukkojen vetämistä pois Länsirannalta. -Tällainen asenne osoittaa, että Israel pyrkii välttämään toteuttamasta sitä, mistä on sovittu tarkasti ja rehellisesti, Arafat sanoi Gazassa syyttäen ensimmäistä kertaa julkisesti Israelin pääministeriä Ehud Barakia rauhanprosessin viivästyttämisestä.

Barak puolestaan tuomitsi omassa lausunnossaan palestiinalaisten asenteet "jäykiksi" ja sanoi, että nämä suhtautuvat haluttomasti hänen ehdotukseensa yhdistää Wyejoen välivaihesopimus suoraan lopullisiin rauhanneuvotteluihin.

Israel vähätteli kiistaa


-Kysymyksessä on vain väliaikainen väärinkäsitys. Sitäpaitsi se, että neuvotteluissa on ongelmia todistaa, että neuvotteluja todella käydään, mikä on hyvä asia, sanoi oikeusministeri Yossi Beilin radiossa tänään.
Israelin ja palestiinalaisten välisten rauhanneuvotteluiden kerrottiin ajautuneen "vakavaan kriisiin" eilen, kun osapuolet eivät onnistuneet pääsemään sopuun Wyejoen rauhansopimuksen aikataulusta. Palestiinalaislähteiden mukaan kriisin syntymiseen vaikutti lisäksi se, etteivät osapuolet päässeet sopuun myöskään siitä, kuinka Wyen sopimus ylipäätään toteutetaan.

Nimettömänä pysytellyt palestiinalaisviranomainen kertoi uutistoimisto AFP:lle, että Palestiinan kaksi neuvottelijaa lähtivät Kairoon tapaamaan palestiinalaisten johtajaa Jasser Arafatia sen jälkeen, kun neuvottelut olivat ajautuneet umpikujaan. Lähteen mukaan Israelin ja Palestiinan neuvottelijat eivät edes sopineet seuraavan tapaamisen ajankohdasta.

Israelin pääministeri Ehud Barak ilmoitti aiemmin eilen, että Israelin armeija alkaa vetäytyä Jordanvirran länsirannalta 1. lokakuuta kuten Wyen sopimuksessa edellytetään. Barak ehti aiemmin ilmoittaa Israelin olevan lähellä päästä sopimukseen palestiinalaisten kanssa Wyen sopimuksen toimeenpanosta. Sopimuksessa sanotaan toimenpiteiden alkavan 1. syyskuuta ja joukkojen vetäytymisen Länsirannalta kuukautta myöhemmin. Eilen ei ollut saatavissa tarkempia tietoja siitä, mihin toimiin Israel aikoo ryhtyä syyskuussa.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat