Arafat sinetöitiin takaisin hautaan

Palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin ruumiista on otettu tarvittavat näytteet, ja hänen hautansa on jälleen sinetöity, kertovat palestiinalaislähteet.

– Operaatio on ohi. Hauta on sinetöity uudelleen, ja näytteet on annettu ranskalaisille, sveitsiläisille ja venäläisille tutkijoille, kertoivat Arafatin kuolemaa tutkivan palestiinalaiskomission edustajat.

Kansainvälisen tutkijaryhmän on määrä selvittää, löytyykö ruumista merkkejä myrkytyksestä. Tuloksia odotetaan useiden kuukausien päästä.

Palestiinalaiset olivat kaavailleet uusia hautajaismenoja sotilaallisin kunnianosoituksin. Lähteiden mukaan näytteet otettiin kuitenkin suoraan haudasta ja siksi uudelleen hautaamiselle ei ollut tarvetta, vaan Arafatin hautamausoleumilla järjestettiin seppeltenlaskutilaisuus.

Arafat kuoli kahdeksan vuotta sitten sotilassairaalassa Pariisissa. Arafatin leski ei tuolloin halunnut ruumiinavausta eikä kuolinsyytä ei saatu selville.

Palestiinalaisviranomaiset ovat epäilleet, että Arafat myrkytettiin. Tutkinta kuolemasta aloitettiin Ranskassa elokuussa, kun sveitsiläinen laboratorio kertoi löytäneensä Arafatin vaatteista radioaktiivista poloniumia.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Katso Aino Huilajan juttu (Seitsemän uutiset 27.11.2012)

Lue myös:

    Uusimmat