Arafat: Israel sabotoi rauhanprosessia

Palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin mukaan palestiinalaiset tarjoavat yhä mahdollisuutta rauhaan Israelin kanssa. Arafat syytti tänään Ramallahissa pitämässään puheessaan Israelia haluttomuudesta solmia rauhansopimus.

- Israelin hallitus ponnistelee lujasti - ja käyttää tavoitteen aikaan saamiseksi armeijaansa - sabotoidakseen ja lopettaakseen rauhanprosessin, sanoi Arafat puheessaan, joka juhlisti Fatah-järjestön 39-vuotista taivalta.

Arafatin mukaan palestiinalaisten tavoite ja unelma on saada Israelin miehitys loppumaan ja siirtokunnat häviämään. Toivelistalla oli luonnollisesti myös oman valtion perustaminen ja Jerusalem sen pääkapunkina.
Hän kehotti israelilaisia ja palestiinalaisia rauhanliikkeitä jatkamaan yhteistyötä.

Israelin pääministerin Ariel Sharonin mukaan rauhanneuvotteluihin paluun esteenä on Arafat. Arafat on elänyt viimeiset kaksi vuotta arestissa toimistossaan Ramallahissa. Israelin ja palestiinalaisten välillä kolme vuotta jatkuneissa väkivaltaisuuksissa on saanut surmansa noin 3700 ihmistä.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat