Arafat ei aio taipua

Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat vakuuttaa, että YK:n turvaneuvoston päätöksillä ei ole vaikutusta häneen tai hänen kannattajiinsa. Hän sanoo olevansa valmis tarttumaan aseeseen puolustaakseen itseään. Arafat korostaa kuitenkin haluavansa rauhan lähi-itään.

Turvaneuvosto äänesti eilen päätöslauselmasta, jossa vaadittiin Israelia pidättymään Arafatin karkottamisesta tai hänen turvallisuutensa uhkaamisesta. Yhdysvallat esti päätöksen hyväksymisen veto-oikeudellaan. Palestiinalaisten mielestä Yhdysvallat on kääntänyt selkänsä omalle Lähi-idän rauhansuunnitelmalleen.

Israelin hallitus on tehnyt periaatepäätöksen Arafatin karkottamisesta ja Israelilaiset ministerit ovat lisäksi kertoneet, että vaihtoehtona voisi olla myös Arafatin surmaaminen. Palestiinalaisten pääneuvottelija Saeb Erekat sanoi pelkäävänsä, että Israelin johto katsoo amerikkalaisten kannan merkitsevän lupaa tappaa Arafat.

Venäjän ulkoministeriön tiedottajan mukaan arabimaiden päätöslauselmaehdotuksesta olisi pitänyt keskustella enemmän ennen äänestystä. Venäjä kannatti päätöslauselman hyväksymistä. Britannia ja Saksa pidättyivät äänestämästä.

Arafat valmis tarttumaan konekivääriin puolustautuakseen
Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat sanoi keskiviikkona olevansa valmis tarttumaan konekivääriinsä ja puolustamaan itseään, jos Israelin joukot yrittävät karkottaa tai surmata hänet. Arafat kertoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa olevansa myös valmis kuolemaan marttyyrinä.

-Olen palestiinalainen sotilas ... Käytän asettani en ainoastaan itseni vaan jokaisen palestiinalaisen lapsen, naisen ja miehen puolustamiseen ja palestiinalaisten olemassaolon puolustamiseen, Arafat sanoi Ramallahissa päämajassaan viitaten vieressä olleeseen konekivääriinsä.
"Tahdon rauhaa"

Palestiinalaisjohtaja Jasser Arafat korosti myöhään keskiviikkona rauhantahtoaan. Israelin toiseksi suurimman tv-kanavan haastattelussa Arafat sanoi tahtovansa Lähi-itään rauhan. -Tahdon rauhaa. Koko maailma tahtoo rauhaa sekä Lähi-idän itsensä takia että molempien osapuolten tulevien sukupolvien takia, palestiinalaisten presidentti sanoi.

Viimeksi tiistaina Arafatin neuvonantajan Jibril Rajub ehdotti palestiinalaisten ja Israelin välille tulitaukoa. Israel torjui ehdotuksen pitäen sitä vain reaktiona päätökselleen karkottaa Arafat.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat