Arabimaat luovivat kohti riippumattomuutta

Yhdysvallat on keskeinen vaikuttaja Lähi-idässä. Arabimaissa seurataan huolestuneena marraskuisia presidentinvaaleja, sanoo Jordanian prinssi El Hassan bin Talal.

Arabimaissa seurataan huolestuneena Yhdysvaltain tulevia presidentinvaaleja. Lähi-idässä halutaan, että Yhdysvallat muuttaisi nykyistä asevoimaan nojaavaa linjaansa. Länsimaiden olisi myös siirryttävä puheista tekoihin vaatiessaan demokratiaa arabimaihin, sanoo Suomessa vieraileva Rooman klubin puheenjohtaja, Jordanian prinssi El Hassan bin Talal.

Arabimaita haittaavat liikenneruuhkien lisäksi köyhyys, tasa-arvon ja demokratian puute, sekä poliittisten johtajien riippuvuus lännestä. Tämä Lähi-idän öljyllä ja lännen aseilla voideltu napanuora on katkaistava, jos alueelle halutaan toimivat kansalaisyhteiskunnat, sanoo Jordanian prinssi El Hassan bin Talal.

- Maailman johtavien valtojen on tunnustettava, että on muutettava valtapyramidit Lähi-idässä, eli tavallisten ihmisten kannalta vapaus on tärkeämpää kuin vain puhuminen demokratisoimisesta, El Hassan bin Talal sanoo.

Alueen kaksi näkyvintä kriisiä ovat Irak sekä Israelin ja Palestiinan tilanne. Mutta uutisotsikoilta piilossa on koko aluetta uhkaava toivottomuus.

- Vaarana on, että demokratia-puheista huolimatta kansallisvaltiot ovat uhattuna, kuten myös YK on todennut. Etniset ja eri ryhmittymien kiistojen kärjistyminen, balkanisoituminen tai jakautuminen bantustaneihin kuten Palestiinassa on tapahtumassa. Nämä osoittavat että vihalle on hedelmällinen kasvualusta.

Yhdysvallat on keskeinen vaikuttaja Lähi-idässä.

- Jos tuleva presidentti ei näe Lähi-itää alueellisena kokonaisuutena, vaikka toisen kauden presidentti onkin vahva presidentti, niin mielestäni me tarvitsemme vahvuutta, emme ainoastaan sodassa, vaan myös rauhan luomisessa.

Bin Talal toimi aikoinaan veljensä, kuningas Husseinin neuvonantajana. Kun kuninkuus siirtyi sittemmin suoraan Husseinin pojalle Abdullahille, Bin Talal jätti tai jätettiin politiikasta. Nyt hän puhuu sivilisatioiden välisen dialogin puolesta.

- Täällä Rooman klubin Helsingin kokouksessa olemme sanoneet, että turvallisuus ja talous ovat tärkeitä, mutta kulttuuri ei saa jäädä jalkoihin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat