Apulaisvaltakunnansyyttäjä: Kanervan lahjusrikosepäily ajoittuu kolmelle vuodelle

Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanervaan kohdistuvat lahjusepäilyt ajoittuvat kolmelle vuodelle.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan Kanervaa syytetään esitutkintamateriaalin perusteella lahjusten ottamisesta vuosien 2006-2008 aikana.

Kanervan epäillään saaneen yli 50 000 euron arvosta etuja suuria kauppakeskuksia Varsinais-Suomeen suunnitelleilta yhtiöiltä. Kalske ei tarkemmin erittele, mistä kaikesta summassa on kyse.

- Syyte on nyt nostettu ja miten tästä eteen päin, sitten tarkastellaan asiaa oikeudenkäynnissä. Uskon, että käräjäoikeus ottaa asian käsiteltäväksi ensi syksynä.

Kalskeen mukaan tilanteen kokonaisarvio ja yli 50 000 euron summa tekevät epäillystä rikoksesta törkeän.

- Tämä on oma oikeudenkäyntinsä, joka kuinkin liittyy Nova Groupin ja Nova Kiinteistökehityksen konkurssiasian käsittelyyn. Tässä on kysymys näiden yhtiöiden varainkäytöstä ja osittain samoista henkilöistä.

Lahjuksen antamisesta syytetyt liikemiehet ovat Kyösti Kakkonen, Arto Merisalo, Toivo Sukari ja Tapani Yli-Saunamäki.

Kahden epäillyn kohdalla syytteet jätettiin nostamatta.

- Heidän kohdallaan katsottiin, että näyttöä avunannosta lahjontarikokseen ei ole, Kalske sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat