Apulaisoikeuskansleri: Supo laiminlöi tietojen toimittamisen

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen moittii suojelupoliisia vaillinaisesta tietojen antamisesta.

Puumalaisen mukaan suojelupoliisi ei toimittanut hänelle kaikkea suojelupoliisin sisäistä ohjeistusta, joka liittyi apulaisoikeuskanslerin tutkimaan asiaan. Apulaisoikeuskanslerilla on perustuslain mukainen oikeus saada tietoa.

Apulaisoikeuskansleri tutki vuosina 2010–2013 omana aloitteenaan sitä, millä tavoin poliisin ulkomailla toimiviin yhdyshenkilöihin kohdistuva laillisuusvalvonta on järjestetty ja hoidettu. Asian käsittelyn yhteydessä ilmeni, että suojelupoliisi jätti toimittamatta apulaisoikeuskanslerille asiaa koskeneen ohjeen. Suojelupoliisi ei edes kertonut ohjeen olemassaolosta.

Ohje toimitettiin apulaisoikeuskanslerille vasta sen jälkeen, kun sen olemassaolo sattumanvaraisesti havaittiin ja ohjetta nimenomaisesti pyydettiin.

Suojelupoliisin selvityksen mukaan syynä oli väärinkäsitys.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan oikeuskanslerin tietojensaantioikeuden noudattaminen on erityisen tärkeää suojelupoliisin kaltaisen viranomaisen kohdalla, joka käsittelee valtiojärjestyksen keskeisiin etuihin ja kansalaisten perusoikeuksiin liittyvää ei-julkista ja salaista aineistoa ja jonka julkinen valvonta on tavanomaista viranomaistoimintaa rajatumpaa. Jos oikeuskansleri ei saa tai ei voi luottaa saavansa laillisuusvalvontaansa varten tarvitsemiansa tietoja, on kyse vakavasta asiasta.

Suojelupoliisi on sanonut ryhtyvänsä toimenpiteisiin arkistonsa ja sisäisen tiedonkulkunsa parantamiseksi. Apulaisoikeuskanslerin mukaan suojelupoliisissa näyttää olevan ilmeinen tarve ryhtyä näihin toimiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat