Apulaisoikeusasiamies: Kuvaamista ei voi kieltää yleisissä tiloissa

Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen mukaan kuvaamista ei voi kieltää liikenneasemilla tai muissa yleisissä tiloissa kuten kauppakeskuksissa.

Päätös liittyy MTV3:n toimittajan Jarkko Sipilän toissa vuonna tekemään kanteluun, jonka mukaan vartijat olivat kysyneet kuvauslupaa Helsingin Pasilan rautatieaseman yleisötilassa.

Toimittaja korosti kantelussaan, että kyseessä ei ollut yksittäinen tapaus: MTV3:n kuvaajilta vaadittiin lupia myös Helsinki-Vantaan lentoaseman yleisötiloissa ja Helsingin metrossa. Ongelma liittyy pääosin yksityisten vartijoiden tai järjestyksenvalvojien toimintaan.

Apulaisopikeusasiamies Petri Jääskeläinen hankki asiasta selvityksen Ilmailulaitokselta, Helsingin kaupungin liikennelaitokselta ja VR-Yhtymästä.

VR:n käytäntönä on, että toimittajat ottavat etukäteen yhteyttä ja ilmoittavat aikeistaan. Vaikka yleisölle avoimissa tiloissa ei tarvita lupaa, jos kuvaaminen ei ole kaupallista, olisi suotavaa ilmoittaa kuvaamisesta. Kyseessä on VR:n mukaan turvallisuuden takaaminen.

Lentoasemalla yritetään olla joustavia

Ilmailulaitos korostaa, että kuvaaminen on pääsääntöisesti sallittua ilman rajoituksia ennen turvatarkastusta sijaitsevissa yleisötiloissa.

Lähtökohtana on, että kuvauksiin suhtaudutaan joustavasti ja myönteisesti. Lentoasemalla on noudatettu käytäntöä, jossa kuvaamisesta pyritään ilmoittamaan etukäteen.

Kuvaaminen turvatarkastuksen jälkeen sijaitsevassa matkustajaterminaalissa edellyttää kulkulupaa. Toimisto- ja lennonjohtotiloissa kuvaaminen on niin ikään luvanvaraista. Lentoliikennealueelle ei myönnetä lainkaan liikkumislupia.

HKL on antanut ohjeen, että metroasemilla kuvaamiseen tarvitaan lupa. HKL vetoaa metroliikennesääntöön.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan kuvaaminen julkisella paikalla ei edellytä erityistä lupaa. Kuvan käyttäminen tiettyyn tarkoitukseen voi kuitenkin edellyttää lupaa kuvan kohteelta.

Vartijoille lisää oppia sananvapaudesta

Jääskeläinen katsoo, että Ilmailulaitos ei ole menetellyt lainvastaisesti. VR:n menettelyn arviointi ei kuulu hänen toimivaltaansa.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan metroasemien yleisölle avoimissa tiloissa kuvaamista ei voida kieltää metroliikennesäännön perusteella.

Jääskeläisen mukaan vartijoiden ja järjestyksenvalvojien koulutus voi vaihdella paljon. Hän painottaa, että koulutuksen sisältöä pitäisi kehittää niin, että siinä painotettaisiin nykyistä enemmän perusoikeuksien ja sananvapauden merkitystä sekä tiedotusvälineiden toimintaedellytysten merkitystä.

Jääskeläinen esittää sisäasiainministeriölle, että vartijoiden ja järjestyksenvalvojien koulutuksessa sekä valvonnassa kiinnitettäisiin huomiota sananvapauden toteutumiseen liittyviin asioihin.

Jääskeläinen esittää, että ministeriö veisi esityksen turvallisuusalan neuvottelukunnan käsiteltäväksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat