Apteekkilakko laajeni - Tehy tukee rahalla

Apteekit pidetään auki lakosta huolimatta, mutta aukioloaikoja supistetaan. Tehy tukee Farmasialiiton lakkoa rahallisesti.

Apteekkien lakko laajeni tänään useisiin uusiin kaupunkeihin. Lakon vuoksi monet apteekit ovat lyhentäneet aukioloaikojaan. Joitakin pieniä sivuapteekkeja on suljettu kokonaan.

Maaseudun apteekit ovat toistaiseksi lakon ulkopuolella. Sairaaloissa työskentelevät farmaseutit eivät osallistu lakkoon lainkaan.

- Palkka on junnannut melkein paikallaan vuosikausia. Muitakin tärkeitä asioita kyllä on, ainakin koulutus sekä ilta- ja viikonloppulisät, listaa maanantaista asti lakkoillut Merja Orpana Tampereelta.

Orpana osallistui farmaseuttien mielenilmaukseen Tampereen Keskustorilla. Sateisessa säässä tapahtuma jäi melko pienimuotoiseksi: parikymmentä lakkolaista jakoi kaupunkilaisille esitteitä ja kuumaa kahvia.

Farmasialiitto on lähtenyt liikkeelle tavoitteenaan noin 500 euron palkankorotus parin-kolmen vuoden aikana. Torstain sovittelussa ei syntynyt tulosta.

Lakon piirissä on tästä päivästä lähtien yli kolmannes apteekkien toimipisteistä ja lähes 2000 Farmasialiiton jäsentä.

Esimerkiksi Tampereella lakon piirissä on toistakymmentä apteekkia. Perjantaina lakko laajeni 19 uudelle paikkakunnalle, mm. Hämeenlinnaan, Kokkolaan, Kouvolaan, Pietarsaareen, Poriin, Savonlinnaan ja Rovaniemelle.

Apteekkariliiton mukaan apteekit pidetään lakosta huolimatta avoinna, mutta aukioloaikoja supistetaan. Joitakin sivuapteekkeja on suljettu kokonaan. Tietoja aukioloajoista lakon aikana on työnantajaliiton kotisivuilla, www.apteekit.net.

Tehy tukee rahallisesti

Farmasialiitto saa lakolleen tukea juuri oman työtaistelunsa kokeneelta Tehyltä. Tehy on päättänyt lahjoittaa rahaa Farmasialiiton työtaistelurahastoon.

Tehyn hallitus päättänee tarkan rahamäärän kokouksessaan ensi tiistaina. Kyse on tuhansista, ehkä noin kymmenestätuhannesta eurosta, kertoo Tehyn tiedottaja Jaana Reijonaho.

- Farmasialiiton jäsenistä 95 prosenttia on naisia. Ymmärrän erittäin hyvin heidän tavoitteensa korjata palkkatasoa koulutusta ja työn vaativuutta vastaavalle tasolle.Toivon voimia ja menestystä liiton jäsenille ja neuvottelijoille oikeutetussa palkkataistelussa, Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola sanoo.

Lakko uhkaa laajentua edelleen 3. joulukuuta. Farmaseuttien palkkariitaa sovitellaan seuraavan kerran ensi tiistaina.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat