"Applen tärkein tuote pitkään aikaan tulee tänään"

Uusi iOS 7 -käyttöjärjestelmä ilmestyy tänään Applen mobiililaitteiden käyttäjien ladattavaksi.

Kyseessä on Applelle merkittävä hetki. Teknologiasivusto Gizmodossa pohditaan, että Applen hiljattain julkaisemat iPhone 5S- ja iPhone 5C -kännykät eivät ole mitään sen rinnalla, mitä iOS 7 edustaa.

Gizmodon toimittaja Brian Barrett toteaa, että todellisuudessa iPhonet toimivat pelkkänä alustana iOS-järjestelmän toimittamisessa kuluttajille. Täten iOS 7 onkin Applen tärkein tuote pitkiin aikoihin.

Eri iPhone-mallit muistuttavat toisiaan huomattavan paljon: iPhone 4S on täysin iPhone 4:n näköinen. Samankaltaisuus on säilynyt iPhone 5 -malleissa. Se mikä konkreettisesti muuttuu järjestelmäpäivityksen myötä on koko laitteen käyttötuntuma.

iOS 7:n tapauksessa on kyse muustakin kuin pelkästä uudesta maalikerroksesta. iOS 7 nimittäin näyttää erilaiselta ja se myös toimii eri tavalla.

Järjestelmä on remontoitu uuteen uskoon, koska aiempi versio alkoi näyttää vanhalta Android- ja Windows Phone -käyttöjärjestelmien rinnalla. Samalla Apple on kuitenkin joutunut ottamaan riskin siinä, että miten kuluttajat ottavat uuden järjestelmän vastaan. Tämä saadaan tietää pian.

Lue myös:

    Uusimmat