Applen pääkonttorilta löytyi ruumis – poliisi hälytettiin ”mahdollisen itsemurhan” vuoksi

Applen pääkonttorilta Kaliforniasta löytyi keskiviikkoaamuna ruumis, kertoo TMZ-viihdeuutissivusto.

Poliisi hälytettiin paikalle hieman puoli yhdeksän jälkeen aamulla paikallista aikaa. Ilmoituksen mukaan kyseessä oli ”mahdollinen itsemurha”.

Poliisiraportin mukaan pääkonttorin välikohtauksessa oli ollut osallisena naispuolinen henkilö, joka olisi saanut päähänsä vamman mahdollisesti ampuma-aseesta.

Viranomaisille on vielä epäselvää, liittyikö välikohtaukseen useampia henkilöitä. Aikaisemmin poliisi tiedotti, että ruumis olisi löydetty neuvotteluhuoneesta, ja että tältä olisi löydetty myös ase.

TMZ:n tietojen mukaan kuollut olisi latinomies. 

Tapauksesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat