Apple tulistui taas uudesta Jobs-nukesta: "Me omistamme oikeudet Jobsiin"

Applen kulttihahmosta Steve Jobsista on jälleen tehty uusi nukke, joka on herättänyt Applen lakimiehet.

Tällä kertaa kyseessä on noin 30 senttiä korkea näköisnukke, jolla on päällään Jobsille tutuksi tulleet siniset farkut ja musta poolopaita. Nuken on tehnyt kiinalainen In Icons -yhtiö. Tarkoituksena oli, että nukke olisi tullut markkinoille ensi kuussa.

Nyt kuitenkin Applen kerrotaan uhanneen kiinalaisyhtiötä oikeustoimilla, ellei yhtiö luovu markkinoinnista, kertoo The Telegraph verkkosivuillaan.

Applen mukaan yhtiön edesmenneen johtajan oikeudet kuuluvat yhtiölle itselleen. Applen kerrotaan lähettäneet kiinalaisyhtiölle kirjeen, jossa todetaan olevan rikollista käyttää Applea imitoivia tuotteita tai yhtiön henkilöä ja logoa matkivia merkkejä.

Muovinukke on jo myynnissä eBayssa 135 dollarin hintaan.

Jo toinen vastaavanlainen tapaus

Kyseessä on jo toinen Jobsia koskenut "nukkeriita", sillä reilu vuosi sitten Apple vihastui M.I.C gadget -sivustolle, joka markkinoi innokkaasti Steve Jobs -actionhahmoa. Sivustolla todettiin, että nukke on hieman karmiva, mutta kuitenkin melko "cool".

Applen lakimiesten yhteydenoton jälkeen sivusto pyysi anteeksi ja veti tuotteen pois markkinoilta.

Lue myös:

    Uusimmat