Apple on rikkaampi kuin Yhdysvallat

Kannattaisikohan myös talousvaikeuksissa kärvistelevän Yhdysvaltojen hallinnon ryhtyä myymään iPad-laitteita? Teknologiajätti Applella on nimittäin enemmän varoja kuin Yhdysvaltain hallinnolla, kertoo CNN.

Valtionvarain ministeriön mukaan Yhdysvaltojen hallinnolla oli tämän viikon keskiviikkona käytettävissään 73,8 miljardia.

Applella on puolestaan varoja 76,2 miljardia yhtiön viimeisimmän raportin mukaan – ja toisin kuin Yhdysvaltojen hallinto, Apple yhä tienaa enemmän kuin tuhlaa.

Maailman suurimman talousmahdin ohittaminen kertookin omaa kieltään Applen viimeaikaisesta voittokulusta. Yhtiön laitteet ovat edelleen huippuhaluttuja ja osake huippukurssissa. Lisäksi Apple nousi juuri suurimmaksi älypuhelinkauppiaaksi laitteiden myyntimäärällä mitattuna.

Julkisuudessa onkin spekuloitu paljon sillä, mitä yhtiö aikoo varoillaan hankkia. Muun muassa Facebook ja Sony ovat vilahdelleet arveluissa. Applella ei näytä kuitenkaan olevan mikään kiire tehdä ratkaisua rahojensa suhteen.

– Emme anna rahojemme polttaa taskussa tai tehdä typeriä hankintoja, Jobs on todennut.

– Aiomme jatkossakin pitää ruutimme kuivana, koska tulevaisuudessa meillä voi olla useampiakin strategisia mahdollisuuksia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat