Apple: iPadia muistuttavaa juustonleikkauslautaa ei saa myydä

Tietotekniikka-asiantuntija Dean Kaplan on äimistynyt Applen lakimiehiltä saamastaan soitosta. Lakimiesten mukaan Kaplan ei nimittäin saisi markkinoida kehittämäänsä juustonleikkauslautaa, koska se muistuttaa liikaa iPad tabletkonetta.

Kaplan tuskailee blogisivuillaan, että kyseessä on kuitenkin vain puinen leikkuulauta.

Kaplan kertoo, että hän ei ole edes myynyt ainuttakaan iPad-leikkuulautaa. Ainoastaan muutamille kollegoille on annettu joitakin lautoja.

Kaplan kertoo, että hänellä on vielä pino kyseisiä leikkuulautoja, jotka hän antaa niitä ansaitseville.

- Ehkäpä jollekin sellaiselle, joka pitää tätä pöyristyttävänä ja kirjoittaa asiasta blogiinsa tai Twitteriin viestin, jonka satun huomaamaan, toteaa Kaplan sivuillaan.

Lue myös:

    Uusimmat