Apollo-jutun tuomiot pysyivät hovioikeudessa

Turun hovioikeus on pitänyt kutakuinkin ennallaan Turun käräjäoikeuden lähes kaksi vuotta sitten ns. Apollo-jutussa langettamat tuomiot.

Konkurssiin menneen henkivakuutusyhtiö Apollon toimitusjohtajalle Rauno Nurmelle luottamusaseman väärinkäytöstä tuomittu 6 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus ja Apollon liikejuristi Harri Lähteenmäelle avunannosta luottamusaseman väärinkäyttöön tuomittu 4 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus jäivät voimaan. Hovioikeus piti myös ennallaan Nurmelle tuomitun 3 miljoonan markan vahingonkorvauksen. Summa on 1,5 miljoonan markan osalta yhteisvastuullinen Lähteenmäen kanssa. Sen sijaan Nurmelle käräjäoikeudessa tuomittuja 280 000 markan suuruisia oikeudenkäyntikulujen korvauksia hovioikeus alensi 80 000 markalla.

Apollo-juttu perustuu elokuussa 1993 Apollon tekemiin osakekauppoihin. Nurmi oli myynyt Henki-Apollon omistamat Kiinteistö Oy Kauppa-Tammerin osakkeet vakuudettomasti ja luovuttanut osakkeiden kauppahinnan maksukyvyttömälle Apollo-Holdingille ilman, että hänellä olisi ollut siihen oikeutta. Rahat vain kierrätettiin Henki-Apollon ja Apollo Holdingin kautta, eivätkä kaupat olleet todellisia. Nurmi oli näin luottamusasemaansa väärinkäyttäen aiheuttanut Henki-Apollolle osakkeiden arvoa vastaavan kolmen miljoonan markan suuruisen vahingon. Lähteenmäen puolestaan katsottiin tahallaan auttaneen Nurmea luottamusaseman väärinkäytössä neuvottelemalla, valvomalla rahansiirtoa sekä antamalla velanmaksuun liittyviä määräyksiä.

Oikeudessa kaksi kertaa

Apollo-juttu on nyt tehnyt kaksi kierrosta sekä käräjä- että hovioikeudessa. Ensimmäisen kerran käräjäoikeus tuomitsi Nurmen luottamusaseman väärinkäytöstä 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Vahingonkorvauksen määrä oli tuolloin 8,7 miljoonaa markkaa. Lähteenmäen syytteet hylättiin ensimmäisellä kierroksella kokonaan. Tuomioista valitettiin tuolloin hovioikeuteen, joka palauttikin jutun takaisin käräjäoikeudelle. Nurm oli jättänyt hovioikeudelle muistion, jonka hän katsoi tukevan puolustustaan. Hovioikeuden mukaan muistio muutti oikeudenkäyntiaineistoa siinä määrin, että juttu palautettiin käräjäoikeuden uuteen käsittelyyn.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat