Apinoiden kapina raivostuttaa Thaimaassa: "Niitä ei voi pysäyttää"

Thaimaalaisen Khlong Charoen Wai -kylän asukkaiden mitta on täynnä. Maan itärannikolla, vajaan sadan kilometrin päässä Bangkokista sijaitsevaa kylää terrorisoi jengi, joka tunkeutuu koteihin, varastaa omaisuutta ja sotkee paikat.

Jengiläiset majailevat lain kouran ulottumattomissa, eikä niitä saada kiinni. Paikalliset pitkähäntämakakit ovat nimittäin käyneet niin röyhkeiksi, ettei niiltä ole turvassa mikään.

-Ne livahtivat kotiini, kun huomasivat, että olin vaipunut uneen. Luikkivat keittiöön ja veivät öljyä, sokeria ja jopa lääkkeet, jotka olin piilottanut kaappiin. Ruuilla ei ole niin väliä, voin aina ostaa uusia, mutta lääkkeet ovat tärkeitä, valittaa 72-vuotias Chaluay Khamkajit.

Äyriäisten viljelystä elantonsa saavassa kylässä elää noin 150 perhettä. Juuri kalan- ja äyriäistenviljelyn laajeneminen yhdistettynä laajoihin metsänhakkuisiin on kutistanut apinoiden elintilaa niin, että ne hakevat ruokaa kylistä.

Aivan syyttömiä eivät ole kyläläisetkään. Kyläpäällikkö Chatree Kaencharoenin mukaan osa heistä ruokkii karvakorvia.

-Aina aamulla tai auringon laskiessa tänne tulee satoja apinoita. Tietävät, että silloin saa ruokaa, mies tuhahtaa.

"Emme pysty pysäyttämään niitä"

Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan apinat eivät ole tunkeutuneet ihmisen reviirille, vaan pikemminkin päinvastoin.

-Ihmiset ovat siirtyneet lähemmäs luontoa. Siksi myös ihmisten ja eläinten väliset kohtaamiset ovat lisääntyneet, muistuttaa WWF:n maapäällikkö Petch Manopawitr.

-Villisiatkin tulevat kylään ja tuhoavat satoja. Tässä tapauksessa kyläläiset voivat tosin ampua sikoja ja syödä ne, hän jatkaa.

Chatreeta WWF:n perustelut eivät lohduta, varsinkaan kun paikallisten viranomaisten yritykset ottaa apinoita kiinni tai steriloida ne ovat epäonnistuneet surkeasti.

-Pudottivat 21-tuumaisen televisioni ja se meni mäsäksi. Apinat varastivat jopa riisinkeittimeni ja keplottelivat se auki saadakseen riisiä syötäväkseen, Chatree ärisee.

Chatreen varamies Tawin Songcharoen on yhtä epätoivoinen kuin pomonsa.

-Emme pysty pysäyttämään niitä.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat