Apec: EU jarruttaa vapaakauppaa

Valtionjohtajat etsivät yhteistä kantaa joulukuun WTO-neuvotteluihin. Apec-johtajien mielestä EU:n pitäisi avata maataloustuotteille parempi pääsy markkinoille.

Tänään alkaneessa Aasian ja Tyynenmeren alueen maiden Apec-kokouksessa yritetään piristää takalukkoon menneitä kauppaneuvotteluja ja vahvistaa yhteisiä toimia lintuinfluenssan leviämistä vastaan.

Etelä-Koreassa järjestettävään kaksipäiväiseen kokoukseen osallistuvat 21 maan johtajat, muiden muassa Yhdysvaltain presidentti George W.Bush, Venäjän presidentti Vladimir Putin sekä Kiinan Hu Jintao.

Maailmankaupan vapauttamista koskevissa keskusteluissa pohjustetaan joulukuun puolivälissä Hongkongissa jatkuvaa WTO-neuvottelujen Dohan-kierrosta.

EU jarruttaa vapaakauppaneuvotteluja

Apec-johtajat osoittelivat syyttävää sormea erityisesti Euroopan suuntaan, sillä EU-maiden katsotaan pitkälti aiheuttaneen vapaakauppaneuvottelujen jumiutumisen. Monien Apec-johtajien mielestä EU:n tulisi avata maataloustuotteille pääsy markkinoilleen nykyistä auliimmin.

- Johtajat täällä oikeastaan katsovat, että pallo on nyt Euroopalla, Etelä-Korean ulkoministeri Ban Ki-Moon toteaa.

Apec-maiden osuus maailmankaupasta on lähes 60 prosenttia.

Maiden johtajat aikovat muotoilla lauantaina yhteisen lausumansa WTO-neuvotteluja koskien.

Yksi ajankohtaisista puheenaiheista on lintuinfluenssa.

Australian pääministeri John Howard kertoo aikovansa paljastaa "merkittävän aloitteen", joka tähtää huolestuttavasti levinneen lintuinfluenssan pysäyttämiseen.

Asialistalla ovat muun muassa kansainvälinen terrorismi, korruptio sekä luonnonkatastrofit.

Kokouksen liepeillä järjestettiin myös useita kahdenvälisiä tapaamisia, joista kaikkein seuratuimpia oli Etelä-Korean presidentin Roh Moo-Hyunin ja Japanin pääministerin Junichiro Koizumin neuvonpito.

Koizumi on ärsyttänyt Kiinan ja Etelä-Korean johtoa vierailemalla toistuvasti Yasukunin muistomerkillä, joka näiden maiden mielestä kunnioittaa sodan uhrien ohella myös tuomion saaneiden sotarikollisten muistoa.

Aasian ja Tyynenmeren valtioiden kaksipäiväistä huippukokousta on suojaamassa kymmenien tuhansien poliisien joukko. Turvatoimena paikalle on komennettu myös muun muassa ilmatorjuntayksiköitä.

Kokouksen liepeillä nähtiin mittavia, erityisesti vapaakaupan sekä Yhdysvaltain vastaisia mielenosoituksia.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat