Anu Sinisalo tanssikisasta: Fysiikka joutuu koetukselle

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa kisaava Anu Sinisalo uskoo jaksavansa puurtaa syksyn vaativissa tanssitreeneissä.

Näyttelijä Anu Sinisalo nähdään syksyllä yhtenä Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kisaajista. Parinsa Jani Rasimuksen kanssa nainen pääsee tulevina viikkoina laittamaan itsensä koville tanssisalilla, mutta haasteet ovat tervetulleita.

– Varmasti luvassa on aallokkoakin, mutta jo aiemmin ohjelmaa ruudusta katsoessa on välittynyt sellainen tunnelma, että työryhmälläkin hyvä meininki ja tekemisen riemua. Se on iän myötä alkanut olla minulle entistäkin tärkeämpää, Sinisalo sanoo.

Tanssiaskelten oppimisen suhteen 48-vuotias Sinisalo ei usko jäävänsä nuoremmista kollegoistaan jälkeen.

– En usko, että tanssi on iästä kiinni. Se riippuu täysin ihmisestä – tässä kisassa voi yhtä hyvin pärjätä vaikka olisi 90-vuotias! Toki fyysiseltä kannalta palautuminen on hitaampaa ja liikekieli ehkä iän myötä jäykistyy, nainen pohtii mahdollisuuksiaan kisassa.

Kuntokaan Sinisalolla ei luultavasti heti lopu treeneissä kesken, sillä näyttelijän ammatissa peruskunto on täytynyt pitää hyvällä tasolla.

– Ammattini vuoksi minun pitää pystyä liikkumaan ja puhumaan samaan aikaan läkähtymättä heti. Fysiikka joutuu varmasti koetukselle, mutta en ole juossut maratoneja tätä varten. Sen sijaan minun pitää ehkä alkaa syödä enemmän, sillä tässä iässä en halua laihtua, hän toteaa.

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat