Anttila: Suomen etua puolustettava paremmin EU:ssa

Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) torjuu ulkomaankauppaministeri Jari Vile'nin (kok.) moitteet siitä, että ehdotus EU:n itälaajenemisen jäädyttämisestä suunnitellun maatalousuudistuksen takia olisi poliittisesti huonosti harkittu.

Vile'n sanoi aiemmin tällä viikolla, että EU:n itälaajentumista ei saisi sotkea suunnitteilla olevaan maatalousuudistukseen. Anttila oli ehdottanut laajentumisen jäädyttämistä, jos Suomen etua EU:n maatalouspolitiikassa ei oteta huomioon. -Itse pidän huonosti harkittuna hallituksen EU-valiokunnan kantaa periaatteessa hyväksyä sellainen maatalousuudistus, joka vie maatalouselinkeinostamme lopunkin kannattavuuden, Anttila sanoi tänään Orimattilassa.

Anttila arvosteli hallituksen EU-ministerivaliokuntaa siitä, että se ei ole tarpeeksi selkeästi ilmaissut, että komission esitys maatalousuudistukseksi on joiltakin osin mahdoton toteuttaa Suomessa. -Jos emme saa oikeudenmukaisuutta unionin maatalouspäätöksenteossa, ainoa keino on kytkeä asia itälaajentumisen ehdoksi, Anttila sanoi. Hänen mukaansa nyt on vakavan keskustelun paikka siitä, miten Suomi valvoo etujaan EU:n päätöksenteossa.

Suomi yrittää saada poikkeuksen

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) muistuttaa, että EU:n maatalousuudistuksen välitarkastelu on vasta alkanut. -Välitarkastelu kestää arviolta vuoden. Nyt ollaan samassa vaiheessa kuin sadan metrin jälkeen kymmenen tuhannen metrin juoksussa, Koskinen sanoi tänään STT:lle.

Koskinen vakuutti, että Suomen maanviljelijöiden etuja puolustetaan ja meille yritetään saada poikkeusjärjestely maatalousuudistuksessa ilmasto-olosuhteisiin vedoten. Koskinen toi Suomen huolen esiin EU:n maatalousneuvostossa heinäkuun puolivälissä.

Neuvottelut EU:n komission maatalouspolitiikkaa koskevasta esityksestä ovat parhaillaan kesken. Koskinen ei halunnut arvioida, mitkä Suomen mahdollisuudet poikkeuskohtelun saamiseen ovat.

Ranska suhtautui erittäin jyrkästi komission esittämään maatalousuudistukseen, kun siitä keskusteltiin maatalousneuvoston kokouksessa. Ranskan maatalousministeri on tulossa syksyn aikana Suomeen Koskisen vieraaksi. Tarkoituksena on keskustella muun muassa Suomen ja Ranskan yhteisistä tavoitteista EU:n maatalouspolitiikassa.

Komission esityksessä EU:n maatalousuudistuksen keskeinen ajatus on se, että tukia ei enää sidottaisi tuotantomääriin, vaan tuotannon laatuun. Suorien tukien alentamista pidetään Suomelle ongelmallisena, sillä korkeiden tuotantokustannusten ja alhaisen satotason vuoksi suorien tukien merkitys on Suomen maataloudelle muita jäsenmaita suurempi.

EU:n maatalousuudistuksessa yhtenä päämääränä on säästää rahaa juuri itälaajentumisen kustannuksiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat