Mainos

Anttila patistaa perunantuottajia kuorintatalkoisiin

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila vaatii uudenlaisia laatukriteereitä kouluruoalle.

Anttilan vaatimus juontaa juurensa viimeaikaiseen uutisointiin, jonka mukaan päiväkodeissa, kouluissa ja laitoksissa syödään yhä kauempana tuotettua ruokaa. Anttilaa tyrmistyttää esimerkiksi ulkomaalaisten, vakuumipakattujen perunoiden käyttö kouluissa.

- Mielestäni on meidän aikuisten kaikkein tärkein tehtävä huolehtia siitä, että jälkikasvullamme on mahdollisuus nauttia kotimaisia, erityisesti myös sesonkiin kuuluvia herkkuja, Anttila toteaa Huomenta Suomen haastattelussa.

Ministeri ei niele selityksiä, joiden mukaan ulkomaalaiseen ruokavaihtoehtoon päädytään hankitalain perusteella. Hankintalaki velvoittaa kuntia valitsemaan edullisimman vaihtoehdon.

- Kun katsotaan kotimaisen perunan hankinnasta alue- tai kuntatalouteen syntyviä rahavirtoja, on lopputulos monin verroin parempi jo pelkästään työllisyyssyistä.

Ministeri myöntää kuitenkin, että jonkin verran ongelmia aiheuttaa uusi elintarvikelaki, joka kieltää esimerkiksi multaperunoiden käsittelyn laitoskeittiöissä ilman omaa kuorimahuonetta. Lähiruoan käyttöä laki ei hänen mielestään kuitenkaan estä.

- Perunantuottajien pitäisi järjestää enemmän sellaista palvelua, että ne perunat saa kuorittuna. Perunoiden valintakriteeriksi voidaan aivan hyvin asettaa esimerkiksi se, että ne on kuorittu kuusi tuntia aikaisemmin. Tämä takaisi sen, että ne tulevat lähialueelta, Anttila summaa.

(MTV3)

Lue lisää:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.