Anttila: Lipponen hämmentää omiaan

Keskustan aktiivinen europarlamenttiedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila ottaa edelleen mieluusti ja ärhäkkäästi kantaa kotimaan poliittisiin kiemuroihin. Sunnuntaina Urjalassa hän piikitteli pääministeri Paavo Lipposen (sd.) sanomisia punamultayhteistyöstä.

Anttilan mielestä Lipposen lausumat sirpistä ja vasarasta punamultayhteistyön yhteydessä ovat käsittämättömiä ja selittyvät vain pääministerin henkilökohtaisilla asenteilla ja ambitioilla keskustaa kohtaan. Hän muistutti, että kuitenkin SDP:n piirissä on paljon niin eduskuntaryhmässä kuin kannattajissakin niitä, joille punamultayhteistyö on edelleen nykyhallitusyhteistyötä mieluisampi vaihtoehto.

-Lausunnoillaan pääministeri vain hämmentää lisää omaa eduskuntaryhmäänsä, joka jo muutenkin on täysin sekaisin ja hajallaan, hän päätteli. Anttilan näkemyksen mukaan Lipponen haluaa kokonaan unohtaa punamultayhteistyön saavutukset. Hän muistutti, että työmiehen ja talonpojan yhteistyön liitto on ollut pidempään vallassa kuin mikään muu koalitio tänä vuonna 80 vuotta täyttävässä itsenäisessä Suomessa.

-Sen saavutuksien aliarvioimiseen ei saisi edes pääministeri Lipponen syyllistyä, kuten hän nyt tekee, hän moitti. Anttila arvioi, että hallituksen politiikka on hyvin oikeistolaista. Tämä taas hänen näkemyksensä mukaan kertoo siitä, että vaikka SDP:llä ministerin paikoilla mitattuna on valta hallituksessa, todellista valtaa käyttääkin kokoomusjohtaja Sauli Niinistö.

Anttilan tulkinnan mukaan vain työssä oleviin ja suurituloisiin painottuvat verojen kevennykset, budjetin leikkaukset perusturvasta jne. kertovat hallituksen kovasta oikeistolinjasta. Tämän politiikan oikeistolaistumien rassaa hänen mielestään juuri punamultademareita, joita SDP:n äänestäjissä hänen laskujensa mukaan on jopa enemmistö. -Kansaedustaja Jukka Roosin lausunnot paljastavat juuri tämän. SDP:n onkin joko vaihdettava johtajansa tai SDP:n johtajan on vaihdettava politiikkansa sisältöä. Siihen Lipponen tuskin pystyy, Anttila arveli.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat