Mainos

Anttila ei lähde keskustan puheenjohtajakisaan

Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ei ole kiinnostunut keskustan puheenjohtajan paikasta. Anttila kertoo saaneensa runsaasti pyyntöjä puheenjohtajakisaan lähtemiseksi, mutta puolueen entinen varapuheenjohtaja ja keskustanaisten entinen puheenjohtaja ei halua mukaan johtajavaaliin.

- Tiedän mitä se on. Olen talvisotani käynyt, Anttila sanoi Brysselissä EU:n maatalousministerien kokouksessa.

Anttila toivoo, että puheenjohtajakisaan saadaan mukaan myös nuoria vaihtoehtoja. Hän sanoo myös ymmärtävänsä hyvin ympäristöministeri Paula Lehtomäen päätöstä jäädä pois johtajavalinnasta.

- Pääministerin ja puolueen puheenjohtajan aikataulua on erittäin vaikea sovittaa yhteen kahden pienen lapsen kanssa.

Anttilan mukaan politiikan teon ja perhe-elämän yhteensovittamisen vaikeus on selvä epäkohta Suomen poliittisessa järjestelmässä. Eduskunnassa on Anttilan mukaan tehty menettelytapamuutoksia, jotka helpottavat pienten lasten vanhempien osallistumista päätöksentekoon, mutta hallituksessa ja puolueissa samaan ei ole vielä päästy.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.