Antti Tuisku: Kiitos isä, ettet ole juoppo!

Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailija Antti Tuisku näkee jo unia omista lapsista, mutta ihan vielä ei ole sen aika.

Laulaja Antti Tuiskun isä on hänelle tärkeä ja läheinen henkilö.

– Välimme ovat lämmenneet todella paljon nyt kun olen muuttanut Helsinkiin, ja hänen roolinsa korostuu koko ajan. Olen todella kiitollinen siitä, että minulla on maailman parhaat vanhemmat, jotka ovat minulle myös todella hyviä ystäviä, Tuisku kertoo.

Hauskin isänpäivämuisto liittyy tarhassa tehtyyn isänpäiväkorttiin, johon pieni Antti oli kirjoittanut selkeän viestin: Kiitos isä, ettet ole juoppo.

– Saattaa olla, että minulla oli ystäviä, joiden vanhemmat ehkä joivat enemmän tai olin muussa tilanteessa törmännyt sellaiseen. Oli kuitenkin jäänyt takaraivoon kiitollisuus siitä, ettei omassa perheessä juotu liikaa.

Omien lasten hankkimisella ei ole kiirettä, vaikka Tuisku muutama yö sitten näkikin unta, että hän oli isä.

– Isäksi tuleminen ei ole sellainen asia, jota miettisin mitenkään erityisesti. Jonakin kauniina päivänä se tapahtuu. Uskon kuitenkin, että minusta tulee hyvä isä.

Kuvat: Lehtikuva

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat