Antti Herlin: Jos olisin ollut fiksu, olisin toiminut toisin

Naisjohtajuus ja varsinkin naisjohtajien menestyminen liike-elämässä puhutti talousvaikuttajaa Antti Herliniä tänään Porissa järjestettävässä SuomiAreena-tapahtumassa.

Hissi- sekä liukuporrasyhtiön Koneen hallituksen puheenjohtajan Antti Herlin tunnetaan naisjohtajuutta tukevana henkilönä. Hänen johdollaan Kone aloitti kymmenisen vuotta sitten ohjelman, jolla pyrittiin edistämään naisjohtajuutta yhtiön sisällä.

– Taitavien ihmisten pitää päästä etenemään urallaan. Me havaitsimme, että lasikatot ja lasiseinät eivät saaneet olla enää naisten esteenä uralla etenemisessä, Herlin totesi.

Nykyään noin joka viides Koneen johtaja on nainen, kun kymmenisen vuotta takaperin puhuttiin vain muutamista prosenteista. Herliniltä kuitenkin tivattiin sitä, miksei hän aloittanut ohjelmaa aikaisemmin.

– Jos olisin ollut fiksu, olisin toiminut toisin, Herlin tyytyi sanomaan.

Hän kuitenkin painottaa sitä, että oikeiden ja taitavien ihmisten pitää olla niissä tehtävissä, joissa omat kyvyt tulevat parhaiten esille. Tämän takia hän ei halua esimerkiksi pörssiyhtiöiden hallituksiin naiskiintiöitä.

– Vastustan ehdottomasti naiskiintiöitä, Herlin summasi.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat