Antonin isä: Antonin äiti valehtelee

Venäjältä Suomeen tuodun Anton-pojan isä sanoo pojan äidin valehdelleen eilisessä MTV:n uutisten haastattelussa.

Antonin isä Paavo Salosen mukaan Antonin äiti Rimma Salonen valehteli väittäessään, että hän oli mennyt vain lomailemaan Venäjälle Antonin kanssa maaliskuussa 2008.

Rimma Salonen sanoi eilisessä MTV:n haastattelussa, että päätös jäädä pysyvästi Venäjälle syntyi vasta sen jälkeen, kun hän kuuli, että häntä syytettäisiin Suomessa lapsikaappauksesta.

Paavo Salosen mukaan Rimma Salonen oli kuitenkin valmistellut lähtöään jo pitkään. Hän oli muun muassa myynyt kaiken irtaimistonsa Tampereella omistamastaan asunnosta.

Paavo Salosen mukaan Rimma Salonen oli jättänyt Venäjälle lähtiessään toisen, tuolloin 16-vuotiaan poikansa Suomeen. Paavo Salonen ei ole pojan isä.

Poika joutui äitinsä lähdön jälkeen sosiaaliviranomaisten huomaan Tampereella.

Asiasta lisää MTV:n internetin uutissivuilla myöhemmin tänään.

Lue myös:

    Uusimmat