Antola: Norja ja Islanti liittyvät EU:hun

Professori Esko Antolan mukaan vappuna toteutunut EU:n laajeneminen tapahtui väärään aikaan.

Professori Esko Antola uskoo Norjan ja Islannin olevan mukana, kun Euroopan unioni seuraavan kerran laajenee.

Antolan mielestä Norjan on liityttävä EU:n jäseneksi puolustusyhteistyön edetessä ja Naton luonteen muuttuessa. Islanti puolestaan joutuu turvaamaan EU-jäsenyydellä kalastusoikeuksiaan.

Antola sanoo Valkeakosken Sanomien haastattelussa, että muut uudet jäsenet ovat Romania, Bulgaria ja Kroatia.

Antolan mukaan vappuna toteutunut EU:n laajeneminen tapahtui väärään aikaan, koska unionilla on edessään samalla muita suuria ongelmia. Esimerkiksi perustuslain läpimenoon tarvitaan paljon aikaa.

Toinen suuri ongelma ovat alue- ja maataloustuet. Antola ennustaa, että jälkimmäisistä saadaan aikaan sopimus vasta Suomen puheenjohtajuuden aikana vuoden 2006 lopussa. Hän arvioi, että Suomi häviää näissä neuvotteluissa kaikissa tapauksissa, mikä antaa eduskuntavaalien vaalivaltit kokoomuksen uudelle puheenjohtajalle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat