Antautuneita Talebanin taistelijoita surmattu

Kandaharin lentokentän ympäristössä lojuu liki tuhat ruumista. Asiasta kertoivat tänään avustusjärjestöt.

Avustusjärjestöjen mukaan raskaat taistelut Kandaharin lentokentän ympäristössä kestivät pitkään, mikä selittää uhrien suuren määrän. Pakistanilaisen Jang-sanomalehden tietojen mukaan Kandaharin valtaajat teurastivat liki 70 haavoittunutta arabitaistelijaa Cheenain sairaalan sänkyihin Kandaharin valtauksen yhteydessä. Yhteensä yli 200 talebanien puolella taistellutta arabitaistelijaa sai Jangin tietojen mukaan surmansa Kandaharin valtauksen yhteydessä.

Talebaneja tukehtui konteissa

Kymmeniä pohjoisen liiton joukoille antautuneita talebaneja kuoli, kun heitä oltiin kuljettamassa vankilaan sinetöidyissä konteissa. Useat surmansa saaneista olivat ulkomaalaisia. Konttimatka Kunduzista Shirbarghaniin kesti kahdesta kolmeen päivään. Asiasta kertoi New York Times -lehti tiistaina silminnäkijätietoihin viitaten.

Pohjoisen liiton komentaja Jurabek kertoi lauantaina 43 vangin tukehtuneen kuoliaaksi kuudessa kontissa. Pakistanilaislähteiden mukaan kuolonuhreja on kuitenkin enemmän, mahdollisesti satakunta. Vangit oli otettu Kunduzissa, jossa tapahtui viime kuussa verinen vankilakapina.

Amnesty vaatii antautuvien suojelua

Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii riittävää suojelua al-Qaida-järjestön taisteluissa antautuville jäsenille. Afganistanissa taisteluissa antautuvia ja vangeiksi otettuja al-Qaida-järjestön jäseniä on kohdeltava kunnolla, vaatii Amnesty lausunnossaan.

Tora Boran vuorilla taisteleville on järjestön mielestä taattava mahdollisuus antautua. Amnesty viittasi tietoihin, joiden mukaan kymmeniä antautuneita talebaneja kuoli, kun heitä kuljetettiin sinetöidyissä konteissa vankilaan.

Afganistan haluaa korkeintaan tuhat rauhanturvaajaa

Afganistanin puolustusministeri Mohammad Fahim sanoo, että Afganistaniin tuleva kansainvälinen joukko ei saisi olla tuhatta sotilasta suurempi. Sen tehtävän tulee olla hänen mielestään hyvin rajoitettu.

Kansainvälisen joukon koostumuksesta neuvotellaan parhaillaan. Fahim sanoi Kabulissa tänään, että kaupungissa ei nyt ole sotilasjoukkoja, vain turvallisuusjoukkoja. Bonnissa laadittu sopimus Afganistanin väliaikaishallituksesta vaatii kaikkien sotilaallisten yksikköjen vetämistä pääkaupungista Kabulista.

Jo aikaisemmin Fahim on sanonut, että kansainvälisen joukon tehtävien tulisi rajoittua lähinnä hallitusten rakennusten vartiointiin. Tiistaina Fahim sanoi, että tuhat sotilasta riittää turvaamaan väliaikaisen hallituksen kokoukset ja heimovanhimpien kokouksen valmistelun.

Britannia on ilmoittanut halukkuutensa johtaa kansainvälistä joukkoa, ja Ranska on tarjoutunut osallistumaan siihen. On arveltu, että Britannia lähettäisi 1 000-3 000 sotilasta Afganistaniin. Britannia on kieltäytynyt kommentoimasta lukua ja sanonut, että asiasta ilmoitetaan aikaisintaan viikon lopulla.

Powell Britanniaan

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell saapui tänään Britanniaan neuvottelemaan Afganistaniin lähetettävästä kansainvälisestä joukosta. Powell oli tyytyväinen siihen, että Britannia on halukas johtamaan joukkoa. Powell neuvotteli jo Ranskassa Afganistaniin lähetettävästä joukosta.

YK haluaisi, että kansainväliset joukot saataisiin Afganistaniin kahden viikon kuluessa. YK ei ole vielä tehnyt päätöstä joukkojen lähettämisestä.

Afganistanin väliaikaishallinto aloittaa 22. joulukuuta. Ranskan presidentti Jacques Chirac sanoi, että YK:n olisi tehtävä päätös mahdollisimman pian. Myös Saksa ilmoitti maassa vierailleelle Powellille, että Saksa on valmis osallistumaan joukkoihin, jos ne saavat YK:lta selkeän toimeksiannon.

Powell on sanonut, että Yhdysvaltain joukkojen ja kansainvälisten joukkojen tehtävät olisivat erilaiset. Powell luonnehti eilen amerikkalaisjoukkoja "selväksi taistelujoukoksi". Myös Turkin, Italian ja Kanadan odotetaan osallistuvan kansainvälisiin joukkoihin.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Yhdysvalloissa on nostettu ensimmäiset syytteet syyskuun terrori-iskuista. Marokkolaissyntyinen Zacarias Moussaoui joutuu siviilioikeuteen tammikuun alussa. Hänen uskotaan suunnitelleen syyskuun tuhoisia lentokonekaappauksia. Syytteet on luettu Virginian osavaltiossa, jossa on vielä voimassa kuolemantuomio.

(Kymmenen uutiset 11.12.2001)

Afganistanissa valtaannoussut oppositio on päässyt ensimmäistä kertaa katsomaan talebanien hengellisen johtajan Muhammad Omarin taakseen jättämää asumusta. Yllätys oli suuri.

(Kymmenen uutiset 11.12.2001)

Lue myös:

    Uusimmat