Anssi Kelan erikoinen fanikohtaaminen – "Yhtäkkiä alkoi hirveä huuto ja kiljunta"

Anssi Kela on nähnyt urallaan niin suosion huiput kuin aallonpohjatkin. Tällä hetkellä meneillään on Anssi-buumi.

Anssi Kela on ehtinyt nähdä pitkän uransa aikana niin huiput kuin laskutkin. Vuonna 2001 julkaistu hittilevy Nummela nosti Kelan kaikkien huulille, mutta menestys kääntyi laskusuhdanteeseen muutamissa vuosissa.

Maaliskuussa 2013 julkaistu albumi Anssi Kela sisälsi superhitin Levoton tyttö, joka nosti muusikon jälleen listojen kärkeen.

Seuraavan levyn Kela julkaisi toukokuussa 2015 ja kuluvana syksynä on laulaja saanut yhä laajempaa tunnettuutta Vain elämää -ohjelman tähtenä.

Fröbelin palikat ja Anssi Kela

Kela on huomannut saaneensa ohjelman myötä uusia faneja, mutta nuorempi sukupolvi on löytänyt hänet jo aikoja sitten.

–  Nuoria faneja on paljon, mutta niitä oli jo ennen tätä ohjelmaa. Aikanaan Nummela-levy oli järjettömän suosittu lasten keskuudessa, varmasti paljon suositumpi kuin aikuisten. Syystä, jota en ole koskaan oikein ymmärtänyt.

–  Fröbelin palikat ja Anssi Kela, niitä lapset kuuntelivat. Ne tyypit, jotka osasivat Nummelan kannesta kanteen, ovat parikymppisiä ja opiskelemassa. Se näkyy siten, että olen todella kysytty artisti opiskelijabileissä. Niissä on ihan järjetön meininki, Kela naureskeli Vain elämää goes Punainen risti -tiedotustilaisuudessa.

Kelan mukaan opiskelijanuoret innostuvat myös hänen uudemmasta tuotannostaan, joten keikat eivät mene pelkkää Mikan faijan BMW:tä soittaessa.

Fanit yllättivät

Vain elämää -ohjelma on saanut aikaan sen, että kiljuvat fanit saattavat yllättää Kelan mitä ihmeellisimmissä paikoissa.

– Menin tyttäreni kanssa leikkipuistoon, joka on ala-asteen vieressä. Se oli täynnä pikkuskidejä, ja yhtäkkiä alkoi hirveä huuto ja kiljunta: Anssi Kela on täällä, Anssi Kela on täällä, tulkaa äkkiä katsomaan!

– Siellä ne eka- ja tokaluokkalaiset lauloivat Vain elämää -tunnaria isossa kuorossa. Ei tällaista ole tapahtunut koskaan aikaisemmin. 

Lue myös:

    Uusimmat