Anopin ja miniän suhde hiertää Italiassa

Italia on täynnä tarinoita hirviöanopeista, jotka tunkeutuvat poikansa elämään ja haluavat pitää tämän aina lähellään.

Mustasukkainen ja omistushaluinen käytös saattaa alkaa jo pojan esitellessä ensi kertaa tyttöystävänsä, mutta useimmin se ilmenee pariskunnan mennessä naimisiin ja hankkiessa lapsia.

-Toisin kuin yksilökeskeisemmissä kulttuureissa, Italiassa perhe tulee aina ensimmäisenä. Kaikki vanhemmat pyrkivät pitämään lapset lähellään, kertoo psykoterapeutti ja seksologi Margherita Napoli, joka toimii roomalaisen psykologiaan ja seksologiaan keskittyneen Arpes-järjestön varapuheenjohtajana.

Mustasukkaisuus iskee

Napolin mukaan omistushaluisten anoppien ongelma juontaa juurensa Italian historiasta.

Ennen koko suku asui saman katon alla, ja vielä nykyäänkin äidin rooli perheessä on hyvin vahva. Poikalapset ovat erityisasemassa, sillä aiemmin mies oli automaattisesti perheen pää ja pojan odotettiin astuvan isänsä saappaisiin tämän kuoltua.

Vaikka äidin kiintymys tyttäreen voi olla yhtä vahva kuin poikaankin, on se yleensä helpommin hallittavissa. Ongelmia sen sijaan syntyy kun taloon ilmestyy miniä, joka alkaa kilpailla pojan huomiosta äidin kanssa.

- Eräs potilaani kertoi, ettei hänen äitinsä ollut koskaan erityisesti osoittanut kiintymystään. Mutta kun hän vei ensi kertaa tyttöystävänsä kotiin, alkoi äiti yllättäen halailla ja suukotella poikaansa, Napoli kertoo.

Hänen mukaansa moni äiti pitää poikaansa ikään kuin osana itseään sen sijaan, että kohtelisi tätä itsenäisenä aikuisena.

- Tällainen käytös on tavallista noin 50-60-vuotiaille äideille. Nuorempi sukupolvi sen sijaan on muuttumassa - yhä useammin äidit käyvät töissä sen sijaan että jäisivät lasten synnyttyä kotiäideiksi. Aiemmin lasten lähtö kotoa jätti jälkeensä valtavan aukon.

Koti anopin naapurissa

Anopin, pojan ja miniän kolmiodraamaa pahentaa usein se, että poika harvoin asuu kaukana äidistään.

Lapsuudenkodissa viihdytään pitkään. Kun on aika lentää pesästä, on hyvin yleistä että vanhemmat järjestävät lapselleen asunnon oman kotinsa läheltä, usein samasta talosta.

Myös häät maksetaan usein vanhempien rahoilla. Kun nuoripari tarvitsee lapsilleen hoitajan, turvaudutaan lastenvahdin sijaan isovanhempiin. Vanhemmat ovat siis kiinteä osa pariskunnan elämää.

Napolin mukaan vanhempien ja jälkikasvun välille tarvitaankin riittävästi fyysistä etäisyyttä niin, että pariskunta voi helpommin määritellä omat rajansa. Tärkeää olisi myös, että anoppi ja miniä voisivat keskustella ongelmistaan suoraan.

- Aviomiestä ei pitäisi vetää mukaan riitoihin. Pojalla herää helposti suojeluvaisto äitinsä suhteen, varsinkin jos tämä on iäkäs. Tilanteen uhri onkin usein poika, jota sekä vaimo että äiti yrittävät saada omalle puolelleen, Napoli sanoo.

Mahdollisen eron sattuessa pariskunnan olisikin hyvä katsoa peiliin.

- On helppo sysätä syy kolmannelle osapuolelle kuten anopille. Kuinka moni osaa myöntää, että syy on minun tai meidän? Jos avioliitto on terve, ei siihen pääse kukaan väliin.

(MTV3 - STT - Jenni Meronen)