Anneli Auer pysyy vangittuna seksuaalirikoksista

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on hylännyt Anneli Auerin vaatimuksen päästä vapaaksi tutkintavankeudesta. Auer pidetään edelleen vangittuna todennäköisin syin epäiltynä seksuaali- ja väkivaltarikoksista.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus päätti asiasta hetki sitten. Päätös oli odotettu. Juttu käsiteltiin suljetuin ovin. Auer pyysi päästä vapaaksi tutkintavankeudesta.

Oikeus kuuli tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Erik Salonsaarta videoyhteyden kautta.

Oikeus käsitteli asian yleisön läsnä olematta. Myös asiakirjat ja asianomistajien henkilöllisyydet salataan. Anneli Auerin rikoskumppaniksi epäillyn taksiyrittäjän vangitsemista jatkettiin maanantaina.

Ei uutta todistelua

Auerin asianajaja Juha Manner totesi lyhyesti ennen käsittelyä, ettei hän tuo oikeudelle esitettäväksi uutta todistelua. Muutoin Auerin asianajaja oli tänään pääosin hiljaa.

Anneli Auer nähtiin oikeudessa totutun tyynenä. Yleisö pääsi saliin hetkeksi ennen kuin oikeus päätti jutun salassapidosta. Auer ei vilkuillut taakseen, pää kääntyi ainoastaan asianajaja Mannerin suuntaan. Auer oli pukeutunut vaaleanruskeaan pitkään neuletakkiin ja farkkuihin. Hänen hiuksensa olivat tutulla sivuponnarilla.

Anneli Auer vangittiin kaksi viikkoa sitten epäiltynä törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, törkeästä raiskauksesta, avunannosta törkeään raiskaukseen ja kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.

Auer itse pitää rikosepäilyjä perusteettomina.

Lue myös:

    Uusimmat