Annanilla vahva toivonkipinä Kenian sovusta

Kenian poliittisen kriisin ratkaisu saattaa olla näköpiirissä. Hallituksen ja opposition välisissä neuvotteluissa välittäjänä toimiva YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan sanoo olevansa toiveikas ratkaisun syntymisestä jo ennen viikonloppua.

-Alan nyt nähdä valoa tunnelin päässä, Annan sanoi. Jo aiemmin Annanin edustaja, Fred Eckhardt oli todennut, että osapuolien välillä on enää vähäisiä erimielisyyksiä.

Sovun syntymistä on auttanut merkittävästi se, että hallitus suostui opposition vaatimuksiin pääministerin viran perustamisesta. Kenian nykyisessä järjestelmässä presidentti johtaa hallituksen työtä.

Hallituksen neuvottelijan mukaan keskustelut ministerin oikeuksista ja velvollisuuksista ovat kuitenkin vielä kesken, joten sopu on vasta periaatteellinen.

Oppositio on vaatinut pääministerin paikkaa itselleen, muuten se uhkaa jatkaa mielenosoituksiaan presidentti Mwai Kibakia vastaan.

Neuvotteluja Kenian kriisin ratkaisemisesta on käyty kolme viikkoa. Presidentinvaalien epäselvyyksistä joulukuussa alkunsa saaneissa levottomuuksissa on kuollut liki tuhat ihmistä.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat