Annan: Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vähennettävä

YK:n pääsihteeri Kofi Annan vaatii välittömiä toimia naisten aseman parantamiseksi. Erityisen tärkeänä hän pitää naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämistä, tyttöjen koulutuksen tehostamista sekä miesten ja naisten välisen taloudellisen epätasa-arvoisuuden kitkemistä maailmasta.

Annan avasi eilen New Yorkissa viikon mittaisen Beijing+5 -erityiskokouksen, johon osallistuu hallitusten edustajia noin 190 maasta sekä lähes10 000 kansalaisjärjestöaktivistia. Suomesta kokousta saapuivat seuraamaan muun muassa Suomen Unifem, Nytkis, Unioni Naisasialiitto ja Naisjärjestöjen Keskusliitto. Suomen valtuuskuntaa johtaa peruspalveluministeri Osmo Soininvaara.

Tämän viikon Beijing+5 -kokous on viisi vuotta sitten Kiinassa pidetyn kansainvälisen naistenkonferenssin seurantakokous. Pekingissä tasa-arvon edistämiselle asetettiin kunnianhimoisia tavoitteita. New Yorkissa on tarkoitus katsoa, miten hyvin ne on saavutettu. Beijingin kokouksen jälkeen monet maat ovat muuttaneet lainsäädäntöään naisten kannalta myönteiseen suuntaan.

Annan muistuttaa kuitenkin, että yhä useammat naiset ovat nykyisin työttömiä tai epävirallisissa ja usein myös epävakaissa työsuhteissa. Hänen mukaansa myös naisiin kohdistuvat väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet sekä kotioloissa että uuden tyyppisissä aseellisissa konflikteissa, joissa naiset ja lapset ovat yhä useammin uhreina.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat