Annan lähti Libyasta tyhjin käsin

YK:n pääsihteeri Kofi Annan lähti Libyasta viime yönä yritettyään turhaan taivutella Libyan johtajaa Muammar Gaddafia luovuttamaan kaksi Lockerbien pommi-iskusta epäiltyä.

Annan sanoi kuitenkin käyneensä hyödyllisiä keskusteluja Libyan edustajien kanssa. Hän tapasi lopulta myös Gaddafin autiomaassa lähellä pohjoislibyalaista Sirtin kaupunkia, vaikka Libyan uutistoimisto oli kertonut eilen, ettei Gaddafi voi tavata YK:n pääsihteeriä.

Annanin mukaan libyalaiset viranomaiset vakuuttivat valmiuttaan löytää ratkaisu Lockerbien kiistassa. Sopimukseen pääsy vaatii kuitenkin aikaa Libyan monimutkaisen päätöksentekoprosessin vuoksi, hän totesi. Libyalaiset toistivat hänelle aiemman lupauksensa luovuttaa Lockerbien pommi-iskusta epäillyt oikeuteen kolmanteen maahan.

YK:n pääsihteerin yritys löytää ratkaisu kymmenen vuotta jatkuneeseen Lockerbien kiistaan ajautui vaikeuksiin heti hänen saavuttuaan Libyaan lauantaina. Libyan uutistoimisto Jana ilmoitti, ettei Gaddafi voi tavata Annania, koska Gaddafi oli leirillä autiomaassa. Libya on ollut YK:n julistaman saarron alla vuodesta 1988 lähtien, koska se ei ole suostunut luovuttamaan epäiltyjä. Näitä syytetään Pan American -lentoyhtiön koneen räjäyttämisestä skotlantilaisen Lockerbien kaupungin yläpuolella joulukuussa 1988. Koneen tuhossa kuoli 270 ihmistä.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat