Annan: Kansainvälinen yhteisö taistelee terrorismia vastaan

YK:n yleiskokouksen viisi päivää kestänyt terrorismia käsitellyt kokous ei päässyt välittömään yksimielisyyteen mahdollisesta uudesta terrorismin tuomitsevasta sopimuksesta.

Eilen päättyneessä keskustelussa vallitsi laaja yksimielisyys toiminnan tarpeesta, mutta vielä ei ole tiedossa saadaanko kokouksen perusteella muotoiltua päätöslauselma tai sopimus.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan kiirehtii jäsenmaita, että ne ryhtyisivät pikaisesti toteuttamaan järjestön hyväksymiä muita terrorismin vastaisia päätöslauselmia.

-Koko kansainvälinen yhteisö on kerääntynyt yhteen taistelussa terrorismin vitsausta vastaan, sanoi Annan kokouksen päätteeksi.

-Yleiskokoukselle viikko oli vasta alkua, Annan muistutti. Hän toivoi, että jäsenmaat keskittyvät jo olemassaoleviin terrorismin tuomitseviin lauselmiin ja ratifioivat ne pikaisesti.

Yleiskokouksen lakikomitea aloittaa kaksiviikkoiset neuvottelut tämän kuun puolivälissä ja yrittää saada aikaan esityksen päätöslauselmasta.

YK jatkaa terrorismikeskustelua marraskuun 10. päivänä, jolloin maailman johtajat kerääntyvät vuosittaiseen yleiskeskusteluun. Keskustelua jouduttiin siirtämään syyskuun terrori-iskujen vuoksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat