Annan: Ei "rutiininomaista" syytesuojaa Yhdysvalloille

YK:n pääsihteeri Kofi Annan varoitti torstaina, että syytesuojan myöntämisestä Yhdysvaltain sotilaille kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n edessä ei saa tulla "vuosittaista rutiinia".

YK:n turvallisuusneuvosto aloitti torstaina keskustelun vuosi sitten määräajaksi myönnetyn syytesuojan jatkamisesta. Keskusteluun osallistuu myös neuvoston ulkopuolisia maita. Asiasta äänestetään viimeistään perjantaina.

Yhdysvallat ei ole liittynyt sotarikoksia käsittelevän ICC:n perustaneeseen sopimukseen, ja on vaatinut, ettei sen kansalaisia saa syyttää sen edessä. Yhdysvaltain mukaan sen sotilaita ja rauhanturvaajia vastaan voitaisiin nostaa poliittisesti motivoituja syytteitä, vaikka sopimuksessa on pykäliä sellaisten estämiseksi.

Yhdysvallat yrittää lisäksi brittiläisen Guardian-sanomalehden mukaan edelleen taivuttaa mm. Balkanin maita solmimaan kahdenvälisin syytesuojasopimuksia. Mikäli sopimuksia ei allekirjoiteta kesäkuun loppuun mennessä, Yhdysvallat uhkaa leikata avustuksiaan Balkanille kymmenillä miljoonilla dollareilla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat