Anna Karenina taipuu musiikkiteatteriksi

Vanhasta venäläisklassikosta Anna Kareninasta muokataan Lahdessa suomalais-venäläisenä yhteistyönä musikaalia. Teatteriesityksen ympärille on opetusministeriön ja EU:n tuella synnytetty myös uudenlaista oheistoimintaa yhteistyössä mm. museon kanssa.

Keisarinajan ylhäisöpiireihin sijoittuva rakkaustarina etenee nyt kohti traagista loppuaan uudentyyppisenä sovituksena. Pietarin suihkuseurapiirejä kuohuttava tapaus 1870-luvun keisarikunnassa: naistenmies, kreivi Vronski, kaappaa Anna Kareninan sydämen. Annan avioliitto on mennyttä - ja lopulta myös itse Anna tuhoutuu.

Venäläisklassikko - Leo Tolstoin kolmiodraamaromaani on liikuttanut tunteita sukupolvien ajan kirjana, elokuvana, näytelminä ja nyt se on Suomessa sovitettu musiikkiteatterin muotoon. Uusi sovitus on ohjaajan jäähyväisteos Lahdessa.
-Kyllä tämä tietyllä tavalla on minun testamenttini, arvelee teatterinjohtaja, ohjaaja Jotaarkka Pennanen Lahden kaupunginteatterista.
-Toki näen, että musiikkiteatteri on hyvin laaja-alainen ja Anna Karenina on aivan oma erityinen produktionsa, mutta tämä tavallaan voisi avata tien musiikkiteatterin kehittämiselle. Se merkitsee, että mitään ei saada tyhjästä ja ilmaiseksi.

Kuuden miljoonan markan musikaali

Tässä tapauksessa rahaa tarvitaan noin kuusi miljoonaa markkaa, josta opetusministeriö ja EU rahoittavat noin puolet. Perusteena on yhteistyö venäläisten kanssa ja myös Lahden seudun kulttuurimatkailun kehittäminen.
-Se on mahdollistanut yhteistyötä Lahden muiden kulttuurilaitosten kanssa. Anna Kareninaan on tehty erilaisia matkailupaketteja, joissa on mukana Lahden orkesteri ja museo, kertoo Pennanen.

-Museo tekee tähän musikaaliin liittyvän epookkinäyttelyn, selvittää Lahden kaupunginmuseon amanuenssi Esa Hassinen.
-Se on sitä 1870-lukua, mitä Tolstoin romaani suurimmaksi osaksi kuvaa. Hän ei mene kovin yksityiskohtiin esinemaailmassa ja ympäristönkuvauksessa, ja me otimme nyt vapauden hieman täydentää tätä, sanoo Hassinen. Tapahtumakokonaisuus käynnistyy runsaan viikon kuluttua.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat