Anna Eriksson: Tässä yhteiskunnassa ei ole hyvä elää!

Laulajatar Anna Eriksson, 31, on Iltalehden tietojen mukaan hyvin avoimena tuoreessa dokumentissaan. Nainen muun muassa kritisoi yhteiskuntaa ja kertoo, miten rankkaa hänellä on ollut tehdä laulajan uraa.

Tuoreessa Tähän on tultu -dokumentissa kamera seuraa Annaa, jolle laulajatar purkaa sydäntään. Dokumentti on osa hänen ensi viikolla julkaistavaa Live 2008 -konsertti-dvd:tään.

– Aina on sanottu, että mä olen kova sanomaan ja sellainen kärkäs ja teräväkielinen. Se on vähän sellainen läns`suomalaisten naisten vika. Musta tuntuu, että me ollaan täälläpäin kaikki vähän sellaisia, Ihodesta kotoisin oleva Anna toteaa.

Eriksson lataa rajun kritiikin nykymaailman menoa kohtaan. Hänen mukaansa tieto on yhä pirstaloituneempaa, ihmiset ovat hämmentyneitä, eikä mistään saa enää otetta. Anna kertoo, että herkkyyttä on vaikea säilyttää ja sitä yritetään potkia kaikin mahdollisin keinoin pois.

– Se on asia, joka yhdistetään heikkouteen tai sellaiseen, että ei ole tarpeeksi kelvollinen suorittamaan, tekemään ja hoitamaan asioita, Anna kertoo.

– Mun mielestä tässä yhteiskunnassa ei ole hyvä elää tällä hetkellä, tai mulla on usein todella vaikeata olla ja omien arvojen kanssa tässä maailmassa, hän jatkaa.

Anna pohtii, että ei ole ainoa ajatustensa kanssa. Hän myös miettii dokumentissa uraansa, joka alkoi kun hän oli vasta 18-vuotias. Hän kertoo joutuneensa hullunmyllyyn, ja alttiiksi arvostelulle ja kaikennäköiselle kommentoimiselle keikoillaan.

– Vaikka mun ura on kestänyt 12 vuotta, vasta pari vuotta olen ollut varma ja tiedän, että osaan sen, mitä teen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat