Anna Abreu sai kenkähullut jälleen polvilleen

Anna Abreu
Anna Abreu
Julkaistu 14.11.2011 09:53

Kenkävalinnoillaan ihastuttanut Anna Abreu ei jättänyt tälläkään kertaa kenkähulluja kylmäksi.

Tanssituomarin jaloissa nähtiin sunnuntaisessa Tanssii tähtien kanssa -lähetyksessä mustat korkokengät, joita koristi kultaiset ketjut. Abreu paljastaa opetelleensa korkokengillä kävelyn varsin myöhäisessä vaiheessa, vaikka laulaja onkin varsinainen kenkähullu.

– Sanotaan näin, että opettelin korkokengillä kävelyn myöhäisessä vaiheessa verrattuna kavereihini. Varmaankin joskus yläasteella aloin käyttää korkokenkiä ja opettelemaan niillä kävelemistä. Saatoin joskus pienenä kokeilla äidin korkokenkiä, mutten kylläkään muista sitä, Abreu kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Anna Abreun kengätAnna Abreun kengät

Tanssii tähtien kanssa -lähetyksissä nähdyistä kengistä suurin osa ei ole Abreun omia, mutta osa kengistä on päätynyt laulajattaren kenkähyllyyn.

– Muutamat ovat olleet omiani ja muutamat olen ostanut jälkikäteen itselleni. Lähetyksen jälkeen kengillä on kävellyt koko päivän, joten silloin tietää ovatko ne hyvät jalassa vai eivät.

sunnuntaisin MTV3-kanavalla.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Anna Abreu