Ankea taloustilanne karsii teollisuuden kesätyöpaikkoja

Teollisuus, palveluala ja kunnat työllistävät tänä kesänä arviolta toistasataatuhatta kesäsijaista ja harjoittelijaa. Eniten kesätyötä löytyy palveluista, sillä ankea taloustilanne rokottaa etenkin teollisuuden työpaikkoja.

Palvelutyönantajien kyselytutkimuksen mukaan yksityisellä palvelusektorilla on tarjolla jopa 64 000 kesäsijaisen ja harjoittelijan pestiä. Nousua lukemassa on vuodentakaiseen 4000, ja uusia kesätyöpaikkojen on syntynyt etenkin Itä-Suomeen.

-Palvelualaa ei huononeva taloustilanne paina, sillä harva hotelli tai ravintola voi kesällä pitää ovensa kiinni. Palveluita ei myöskään voi tehdä varastoon, joten yhdellä kesäsijaisella yritetään paikata kolmen tai neljänkin työntekijän lomakaudet, arvioi Palvelutyönantajien työvoimapoliittinen asiamies Riitta Wärn.

Itä-Suomessa palvelualan työpaikkojen määrä on noussut viimevuotisesta jopa 3000:lla, mikä kertoo Wärnin mukaan ainakin alueen matkailuyrittäjien odotuksista. Silti miltei puolet palvelualan kesätyöpaikoista on eteläisimmässä ruuhka-Suomessa.

Eniten palvelualan työpaikkojen löytyy kaupoista, lähes 20000. Kauppoihin pääsee kesätöihin myös keskimäärin nuorempaa ja kouluttamattomampaa väkeä, sillä hotelleihin ja ravintoloihin otetaan enimmäkseen alan opiskelijoita.

Teollisuuden kesätyöpaikat vähentymässä

Teollisuudessa on alan kattojärjestön TT:n mukaan tavoitteena on, että kesätöitä löytyisi 60 000:lle. Tavoitteeseen ei tosin ole päästy viime vuosina, vaan kesätyöpaikkojen määrä on vähentynyt maltillisesti ja pysynee nytkin alle 50 000:ssa.

-Pelättävissä on, että monien tehtaiden lomautukset ja tuotantosupistukset kaventavat ensi kesänäkin työpaikkojen määrää. Tilanne vaihtelee kuitenkin aloittain, ja uskon, että paperi- ja metsäteollisuudesta töitä löytyy hyvin, arvioi TT:n asiamies Seppo Saukkonen.

Paljon paikkoja löytynee ensi kesänä myös metalliteollisuudesta ja energia-alalta, mutta nihkeämmin meni jo viime vuonna elintarvike- ja kemianteollisuudessa sekä graafisessa teollisuudessa. Alueellisesti teollisuuden paikkoja on tarjolla eniten ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Kaakkois-Suomessa ja vähiten Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

-Viime vuonna entistä useampi kesätyöntekijä oli alan opiskelija, ja tinkimistä tehtiin peruskoululaisten ja lukiolaisten palkkaamisessa. Luulen, että ammattikorkeakoululaisille ja korkeakoululaisille löytyy harjoittelupaikkoja jatkossakin hyvin, Saukkonen jatkaa.

Kunnat työllistävät ensikertalaisiakin

Kunnat palkkaavat kesäksi alle 40 000 sijaista ja harjoittelijaa. Määrä ei juuri ole kymmeneen vuoteen heitellyt, vaikka joissain kunnissa sosiaali- ja terveyspalveluja saatetaan pitää pitkäänkin kiinni. Kunnista löytyy sosiaali- ja terveydenalan tuurausten lisäksi paljon ympäristö- ja toimistotöitä puistoistutusten kitkemisestä verkkopalveluiden suunnitteluun.

Keskiverto kunta-alan kesätyöntekijä on alle 19-vuotias, joten moni löytää ensimmäisen työpaikkansa kotikunnasta.

-Alueellisesti kesätyötilanne riippuu enemmän yksittäisestä kunnasta kuin maantieteellisestä alueesta. Toki isoissa kunnissa on lukumäärissä enemmän paikkoja auki, sanoo Kuntaliiton kehityspäällikkö Salme Sundquist sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat