Angelina Jolien häälahja Brad Pittille paljastui

Angelina Jolien aviomiehelleen Brad Pittille antama häälahja on kaikkea muuta kuin vaatimaton.   

Hollywoodin superpari Angelina Jolie ja Brad Pitt avioituivat elokuussa Etelä-Ranskassa. Yksityisessä ja medialta salassa pidetyssä hääseremoniassa naimisiin mennyt pari on pyrkinyt pitämään häihinsä liittyvät yksityiskohdat poissa mediasta.

Nyt julkisuuteen on päätynyt tieto Jolien tuoreelle aviomiehelleen lahjoittamasta ylellisestä häälahjasta. Tietojen mukaan näyttelijätär lahjoitti Pittille noin kolmen miljoonan dollarin arvoisen harvinaisen vintagerannekellon. Sveitsin arvostetuimpien kelloseppien taituroima aikarauta on peräisin vuodelta 1952.  

Kelloon romantikoksi paljastunut Jolie kaiverrutti tekstin: Rolylle Nessalta. Roly ja Nessa ovat Jolien ja Pittin näyttelemien roolihahmojen nimet parin parhaillaan yhdessä kuvaamassa uutuuselokuvassa By The Sea. 

Jolien ohjaama ja Maltalla kuvattu By The Sea saattaa tähtiparin yhteen valkokankaalla ensimmäisen kerran sitten vuonna 2005 ensi-iltansa saaneen Mr. & Mrs. Smith -toimintaelokuvan, jonka kuvauksissa pari rakastui.

Jolie ja Pitt ovat viihtyneet jo useiden viikkojen ajan Maltalla kuusihenkisen lapsikatraansa kanssa. Yhdeksän vuotta seurustellut näyttelijäpari avioitui elokuussa pienimuotoisessa ja yksityisessä seremoniassa Etelä-Ranskassa. 


Lähde: Daily Mail







Lue myös:

    Uusimmat