Anette Olzon lähtee Nightwishistä

Ruotsalaisen laulajan ja suomalaisbändin tiet eroavat. Yhtye kertoo asiasta verkkosivuillaan.

Anette Olzonin ja Nightwishin tiet eroavat ilman riitoja.

– Viime aikoina on tullut entistä selvemmäksi, että yhtyeen ja vokalistin tavoitteet ja päämäärät ovat ristiriitaisia. Tästä on seurannut näkemyseroja, jotka ovat niin perustavanlaatuisia, että emme ole kyenneet niitä korjaamaan, yhtyeen tiedotteessa kerrotaan verkkosivuilla.

Yhtyeen sisällä oli jo kismaa aiemmin tällä viikolla, kun sairastuneen Olzonin tilalle keikalla esiintyi lämmittelijänä esiintyneen yhtyeen naissolistit.

Nightwish kokee jo toisen solistivaihdoksen, kun yhtyeen alkuperäisjäsen Tarja Turunen irtisanottiin yhtyeestä vuonna 2005.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat