Andy on juossut maratonin 800 kertaa – 76-vuotiaan teräsvaarin mielessä siintävät jo uudet tavoitteet: "Haasteet kiinnostavat aina"

11-vuotias teki huikean juoksusuorituksen – halusi puolimaratoneilla Guinnesin ennätysten kirjaan 0:42
11-vuotias poika teki uskomattoman juoksusuorituksen!

76-vuotias Andy juoksi ensimmäisen maratoninsa vuonna 1988 ja rakastui lajiin saman tien. Elokuun alussa hän juoksi 800. maratoninsa, kertoo Metro.

76-vuotias brittiläinen Andy Wilmot juoksi 800. maratoninsa 2. elokuuta. Hän juoksi 42,195 kilometrin matkan neljässä tunnissa ja 53 minuutissa.

Huikeasta suorituksestaan Andy sai kunniakirjan ja kakkua. Suffolk Running Centre -urheilukerho onnitteli häntä myös Facebook-päivityksessä.

Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne täältä.

Vain päivää aiemmin Andy oli juossut maratonin numero 799. Tuolloin aika oli viisi tuntia ja kaksi minuuttia.

Halusi näyttää epäilijöille

Essexistä kotoisin olevan kahden lapsen isä kommentoi suoritustaan Metrolle.

– Olen tietysti ylpeä, mutta toisaalta 800 on vain numero muiden joukossa.

– Minulle sanottiin joskus, että en ikinä saavuttaisi 800 suoritetun maratonin määrää. Muistan ajatelleeni tuolloin, että todellakin pääsen, vaikka se tappaisi minut.

Seuraava tavoite jo mielessä

Andylla on mielessään jo uusia tavoitteita. Hän aikoo pyrkiä kohti 900 juostua maratonia.

– Haasteet kiinnostavat aina, mutta on vaikea sanoa, mikä noissa matkoissa kiehtoo niin paljon.

– Ehkä siinä kiehtoo se, että kyseessä on henkinen ja fyysinen testi. Nautin kestävyysjuoksusta ja vaikka lyhyempiäkin matkoja on hauska juosta, ovat ne ohi liian nopeasti.

Maratonilla Andy nautiskelee viimeisistä kilometreistä.

– Ajattelen, että tämän takia teen tätä.

– Se on tietysti rankkaa, mutta samalla se on haaste, joka on ennemminkin henkinen kuin fyysinen. Koko kroppa, etenkin jalat, yrittävät viestiä, että lopeta nyt.

Rakkaus lajia kohtaan syttyi vuonna 1988

Ensimmäisen maratoninsa Andy juoksi vuonna 1988 Lontoossa. Silloin hän rakastui haastavaan lajiin.

Andy oli suunnitellut, että hän juoksisi 800. maratoninsa Lontoossa, jossa hän oli juossut ensimmäisensä, mutta koronaviruksen takia virallinen maratontapahtuma peruttiin.

Viisi lenkkiä viikossa

Eläkkeellä olevaa Andya ei enää niin paljon kiinnosta aika, jossa hän urakasta selviytyy. Tärkeintä on, että juokseminen tuntuu mukavalta.

– Yleensä teen juoksulenkin viisi kertaa viikossa. Ihmiset sanovat, että olen hullu ja ehkä niin onkin, mutta uskon, että kaikilla maratonjuoksijoilla on sama mentaliteetti. Pidämme haasteista ja lisäksi kaikissa tapahtumia näkee samoja tuttuja naamoja.

Aina juokseminen ei kulje. Andy kertoo, että joidenkin maratonien jälkeen hänellä on ollut kamala olo. Myös kuumuus vaikuttaa häneen enemmän kuin nuorempana.

Lähde: Metro

Lue myös:

    Uusimmat