Andersson: Yle -rahoitus puntariin

Digitaalisten lähetysten tulo antaa aiheen pohtia yleisradiotoiminnan rahoitusta. Kulttuuriministeri Claes Anderssonin (vas.) mukaan uudessa tilanteessa on oikeutettua pohtia rahoitusjärjestelmän monipuolistamista.

Andersson puhui tänään Helsingissä Yleisradion ja Pohjoismaiden ministerineuvoston järjestämässä konferenssissa. Kokoukseen osallistui myös Ruotsin kulttuuriministeri Marita Ulvskog.

Andersson pitää hyvänä sitä, että pohjoismaiset televisioyhtiöt tekevät yhteistyötä digitalisointiin liittyvissä kysymyksissä. Ajatukset digitalisoinnin rahoituksen järjestämisessä vaihtelevat Pohjoismaissa.
-Kaupallisten ja ei-kaupallisten julkisten yleisradioyhtiöiden toiminta markkinoilla synnyttää kilpailuoikeudellisia kysymyksiä, Andersson muistutti.

Ministerin mukaan kaupallinen toiminta voi parhaimmillaan olla laadukasta ja monipuolista. Periaatteessa kaupallisilla toimijoilla voisi olla myös yhteisesti sovittuja ja yhteisesti rahoitettuja julkisen palvelun tehtäviä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat